Ranskan kielen sana démerde-toi kuvaa hyvin juoksuharrastusta. Lenkkarit jalassa liikkuessa olet omillasi ja vastaat itse tavoitteistasi, suorituksestasi sekä tuloksesta. Se on sitä itsensä hallitsemista sekä johtamista, joka ei onnistu, jos omat tavoitteet tai prioriteetit eivät ole selkeitä.
Minulle itsensä likoon laittaminen ylipitkissä kilpailuissa on itsensä voittamista. Kun on juossut useamman tunnin putkeen, joutuu todella haastamaan itseään, ettei keskeytä. Siinä hetkessä koen armon ja onnen tilan, jossa en kyseenalaista, olenko tyytyväinen. Metsäpoluilla olen onnellinen, sillä siellä olen omillani, siellä elän omannäköistä elämää. Tätä haluan, täällä haluan olla. Tämä on minun elämäni, ja juostessa tunnen olevani minä. Sitä kokemusta ei kukaan voi ottaa minulta pois.
Parasta juoksussa on sen palkitsevuus. Teen radalla parhaani ja se riittää. Toisaalta menestymättömyydestä ei voi syyttää muita kuin itseään, eli vastaat vain itsellesi. Siinä mielessä juoksu on yksilölaji.
Tänä vuonna Karhunkierros Nuts vietti kymmenvuotisjuhlavuottaan. Oulangan poluille olikin ilmoittautunut yli 3000 numerolappu rinnassaan kirmaavaa polkujuoksijaa. Siinä mielessä taas sitten yksin ei tarvinnut olla. Ennätysmäärä juoksijoita oli myös 34 kilometrin matkalla, joka on aina ollut Rukan suosituin matka. Nyt osallistujia oli 1688, joista suurin osa naisia.
Suuri osallistujamäärä näkyi poluilla varsinkin lauantaina. Jonossa mentiin ja ohittaminen oli vähintäänkin työlästä. Parille ensimmäiselle riippusillalle joutui jonottamaan, mutta tämän takia ajanotto alkoi vasta Myllykosken eli reilun kahden kilometrin taivalluksen jälkeen. Kokonaisuudessaan kuljettu matka Juumasta Rukan kylälle oli siis noin 37 kilometriä.
Keli oli tänä vuonna ehkä Nutsien historian paras. Varsinkin lauantaina aurinko paistoi ja lämpöäkin riitti reilut 10 astetta. Polku oli kuiva ja vapaa lumesta, eli tänä keväänä olisi poluilla pärjännyt normilenkkareilla. Parasta oli, että märkiä kohtia oli parannettu kivituhkalla ja uusilla pitkospuilla. Teknistä osuutta olikin oikeastaan vain reitin loppuosa, erityisesti Valtavaaran ylitys kaikkine huippuineen. Suurin osa reitistä oli siis todella helppoa ja juostavaa polkua tai melkeinpä neulasbaanaa Konttaisen huoltoon asti.
Minä lähdin tänäkin vuonna nautiskelemaan polulle. Näin jälkeenpäin voin sanoa, etten nauttinut ihan jokaisesta kilometristä, mutta jälleen kerran maaliviivan ylitys ja ystävien halaus maaliintulon jälkeen olivat parasta, mitä voi kokea. Euforiaa.
Joku viimeisen viikon valmistelussa meni pieleen, koska lähes koko matkan ajan sykkeeni olivat liian korkeat. Saattoi myös olla, että söin liian vähän juoksun aikana. Joka tapauksessa energiat loppuivat totaalisesti Valtavaaran ensimmäisen nousun jälkeen, ja siihen asti vielä mahdollinen tavoiteaika viisi tuntia karkasi kauas. Väsyneenä ehdin jo miettiä keskeyttämistäkin, mutta eipä siitä tuossa kohden olisi ollut mitään hyötyä: polkujuoksutapahtumissa ei raatobussi tule keräämään väsyneitä, ei edes helikopteri. Omillaan siis oltiin, ja eteninkin sitten rauhallisesti yli Valtavaaran sekä Rukan, ja lopulta maaliin ajassa 6.01. Koskaan aiemmin en ole väsähtänyt näin pahasti, uusi kokemus sekin.
Kokonaisuudessaan Karhunkierros Nuts on mahtavasti järjestetty tapahtuma, jossa kaikki toimii ja positiivisia yllätyksiä riittää. Vaikka 34 kilometrin matkalla huoltopisteitä on vain kaksi, on kaikki muu parhautta. Expo-alue toimi hyvin Rukan keskustassa, valokuvista ei tarvitse maksaa, järjestäjäporukka tsemppasi ja jaksoi hymyillä, pienet ilmaislahjat ilahduttivat, ajanotto toimi hyvin ja maaliintulon jälkeinen linssikeitto maistui taivaalliselle!
Kiitos siis Nuts-porukalle, matkan varrella kannustaneille, somessa tsempit toivottaneille ja ennen kaikkea juoksuporukallemme. Yhdessä et ole yksin.
Seppo Mustonen, maratoonari (18 juostua maratonia ja kolme polkujuoksua), Kempele