Päivälleen kymmenen vuotta sitten International Sapporo Ski Marathon tarjosi kirjoittajalle japanilaista eksotiikkaa ja yllättävänkin kovan 50 kilometrin haasteen.
Sapporo on tunnettu vuoden 1972 olympiakaupunkina, jossa alkoi muun muassa Juha Miedon legendaaristen arvokisahiihtojen sarja. Tuolloin Mieto hävisi kuudella sekunnin sadasosalla 15 kilometrin pronssin Norjan Ivar Formolle kisassa, jonka voitti Ruotsin Sven-Åke Lundbäck. Sapporon muistoihin ja menneiden vuosikymmenten hiihtotähtiin voi käydä tutustumassa Okurayaman mäkihyppykeskuksessa, jossa sijaitsee olympiakisojen museo. Hieman tuoreemmassa historiassa Sapporo on tullut hiihdon ystäville tutuksi vuoden 2007 MM-hiihtojen isäntänä ja Worldloppet-sarjaan kuuluvan kansainvälisen hiihtomaratonin ansiosta. Sapporon pitkät hiihtoperinteet näkyvätkin konkreettisesti hiihtomaratonilla, jonka reitti kulkee osaksi olympiakisojen maastoissa.
International Sapporo Ski Marathonin puitteet olivat kymmenen vuotta sitten hienot, sillä kisakeskuksena oli jättimäinen stadionrakennelma Sapporo Dome, joka on ollut avainasemassa hiihdon arvokisojen lisäksi mm. jalkapallon MM-kisoissa. Lisäksi Sapporo Domella ovat vierailleet konserttien merkeissä suuret maailmantähdet The Rolling Stonesista lähtien. Kuluvasta vuodesta 2024 lähtien kisakeskus on pienempi Shirahatayama Open Stadium. Kisakeskus vaihdettiin, koska japanilaiset eivät halunneet kaataa puita, jotka ovat kasvaessaan kaventaneet alkuperäisen reitin alkupäätä. Kisakeskuksen vaihdos muutti reittiä jonkin verran, sillä stadioneiden välillä on matkaa lähes kymmenen kilometriä.
Kymmenen vuotta sitten lähtö tapahtui sekä täysi- että puolimatkalla kahdessa aallossa, joten suurempia ruuhkia ei päässyt alkua lukuun ottamatta syntymään. Yhteensä hiihtäjiä oli noin 600. Lähtöhetkellä oli hieno tunnelma, kun paikalliset soittajat paukuttivat rumpujaan. Erikoinen itämainen tunnelma tuli esille heti startista. Valtaosa hiihtäjistä oli japanilaisia, joiden mäenlaskutaito ei ole yleisesti ottaen pohjoismaista tasoa. Siksi edellä laskuissa auraaviin kannatti suhtautua melkoisella varovaisuudella. Mitään erityisen haastavia alamäkiä radalla ei ollut, mutta kaatumisia pääsi kisan aikana todistamaan.
Siinä missä monet maailman suuret hiihtotapahtumat joutuvat taistelemaan lumen vähyyden kanssa, kylpi Sapporo kymmenen vuotta sitten hankien keskellä. Oman eksotiikkansa lumiseen maastoon tuovat bambunlehdet, joita näkee myös latu-uralla. Tapahtuman luonteenpiirteisiin kuuluvat myös sääolojen rajut muutokset, jotka voivat viime hetkessä vaikuttaa ratkaisevasti voitelun ja suksenvalinnan onnistumiseen. Kymmenen vuoden takaisella kokemuksella voi todeta, että sääennustuksien luotettavuus joutuu koetukselle Sapporon lumipyryissä, jotka voivat muuttaa luistavan latu-uran muutamassa tunnissa vitisen raskaaksi.
Vitikelillä 50 kilometrin luistelu-urakasta tulikin raju, sillä ensimmäiset neljä kilometriä olivat loivaa yhtäjaksoista nousua. Jatkossakaan hiihtäjän ei tarvinnut pelätä, että kilpailu olisi tylsä. Metsän siimeksessä kiertelevä ura tarjosi vaihtelevaa maastoa, jossa nousumetrejä kertyi lähes tuhat. Viimeiset seitsemän kilometriä olivat laskuvoittoista maastoa, mikä antoi kisalle mukavan ja vauhdikkaan jälkimaun.
Tapahtuman huolto oli järjestetty japanilaisella järjestelmällisyydellä, ja huoltopisteet sijaitsivat pääasiassa ennen nousuosuuksia. Latu-uran laatu oli yllättävänkin hyvä, kun ottaa huomioon, että se oli tehty pelkästään kisaa varten. Perinteisen hiihtoa suosiville kisa tarjosi varsin hyvät olosuhteet, vaikka nousuissa ladusta ei ollut jauhautumisen jälkeen paikoin tietoakaan.
Kokonaisuutena matka Japaniin tarjosi ainutlaatuisen hiihtoelämyksen, josta kannatti nauttia ainakin kerran elämässä. Nousevan auringon maan ladut jäävät takuuvarmasti ikuisesti hiihtäjän mieleen.
Teksti perustuu kirjoittajan artikkeliin, joka on julkaistu Hiihto-lehden numerossa 2/2014.