Berliinin olympiakisoissa 1936 nähtiin 10 000 metrin juoksun palkintojenjaossa hieno näky, kun Suomi otti kolmoisvoiton mitalijärjestyksellä Ilmari Salminen, Arvo Askola ja Volmari Iso-Hollo. Legendaarisessa kisassa suomalaisten kovin uhkaaja oli Japanin Kohei Murakoso, joka juoksi kärjessä kisan ensimmäisen kilometrin 2.48 ja vielä kahden kilometrin väliajaksi 5.45. Mainittakoon, että Lasse Virénin vuoden 1976 Montrealin kultajuoksussa kahden kilometrin väliaika oli vain sekunnin parempi. Berliinissä Murakoso teki viimeisen yrityksensä maili ennen maalia, mutta sen jälkeen suomalaiset ottivat ohjat käsiinsä. Selostajalegenda Martti Jukola pääsi lausumaan eetteriin kuuluisat sanansa: ”Murakoso jää, Murakoso jää...” Jukolan selostuksen ansiosta Murakososta tuli aikansa kuuluisin japanilainen suomalaisten mielissä.
Kympin näytöksen ohella suomalaiset joutuivat tyytymään puolta lyhyemmällä matkalla ”vain” kaksoisvoittoon, kun Salminen kaatui ennen viimeistä kierrosta. Voittajaksi 5 000 metrillä juoksi Gunnar Höckert, jonka takana hopeaa sai edellisten olympiakisojen voittaja Lauri Lehtinen. Myös 3 000 metrin estejuoksussa Suomi saavutti kaksoisvoiton Iso-Hollon ja Kaarlo Tuomisen ansiosta. Berliinin olympiakisat olivatkin viimeinen suomalaisen kestävyysjuoksun suuri triumfi ennen Münchenin maagisia päiviä syksyllä 1972.
Berliinin olympiastadionin historia kietoutuu pitkälti ensimmäisen ja toisen maailmansodan ympärille. Alun perin olympiakisat oli tarkoitus järjestää Berliinissä vuonna 1916, mutta ensimmäinen maailmansota romutti haaveet kisaisännyydestä. Berliinin olympiastadion rakennettiin samalle paikalle, jossa oli vuoden 1916 kisoja varten rakennettu Deutsches Stadion. Olympiastadionin lehtereille mahtui jopa 110 000 ihmistä, ja Berliinin kisoja kävi seuraamassa peräti neljä miljoonaa maksanutta katsojaa. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa 1945 olympiastadion säilyi ihmeen vähin vaurioin, vaikka Puna-armeija kävi sen ympäristössä rajuja taisteluja Hitlerjugendin fanaattisia joukkoja vastaan. Kylmän sodan aikana Bundesliigan Hertha Berlinin kotistadion oli puolestaan konkreettinen muistutus Saksan synkästä lähimenneisyydestä.
Tihkusateisena lokakuun päivänä vuonna 2023 Berliinin olympiastadion näyttäytyy menneen aikakauden mahtipontisena reliikkinä, joka on säilyttänyt monumentaalisuutensa maailman myllerryksistä huolimatta. Antiikin arkkitehtuurin vaikutukset ovat huomattavilta osilta tulosta siitä, että Adolf Hitler vaikutti stadionin suunnitteluun. Joidenkin silmissä Berliinin olympiastadion onkin edelleen Hitlerin aikakauden monumentti.
Saksat yhdistyivät vuonna 1990, minkä jälkeen virisi keskustelu olympiastadionin kohtalosta. Julkisuudessa vaadittiin jopa stadionin purkamista, kun taas toiset olivat valmiita jättämään sen rappeutumaan Rooman Colosseumin tapaan. Lopulta päädyttiin kuitenkin mittavaan peruskorjaukseen, minkä jälkeen olympiastadion on ollut monien arvokisojen areenana. Vuonna 2006 jalkapallon MM-kisojen kuuluisa finaali pelattiin stadionin nurmella: kisojen paras pelaaja – Ranskan Zinedine Zidane – sai punaisen kortin jatkoajalla, ja Italia voitti mestaruuden rangaistuspotkukilpailussa. Yleisurheilun MM-kisat järjestettiin stadionilla 2009, ja vuonna 2018 vuorossa olivat lajin EM-kisat. Vuoden 2024 jalkapallon EM-kisoissa olympiastadion on jälleen yksi viheriöistä.
Vierailumme ajankohtana stadionia remontoitiin ensi kesän EM-kisoja varten, ja kentälle pääsy lienee ollut kielletty. En kuitenkaan malttanut olla testaamatta radan sinistä pintaa, vaan kävin juoksemassa muutamaan kertaan kierroksen puolikkaan. Vartija kävi myöhemmin asiasta ankarasti huomauttamassa, mutta en huomannut hänen äänensävyssään suuremmasta rikoksesta syyttävää paheksuntaa. Kenties häntä oli pelkästään huvittanut, kun ikäiseni mies juoksi radalla innoissaan kuin pojan koltiainen.