top of page
Seppo Mustonen

Ei ole maaliviivaa

Osallistuin 14.9.2024 Tampereella Mountain Warriors -polkujuoksukilpailuun. Oli mielenkiintoista haastaa itsensä uudenlaisessa, toiminnallisessa kisassa, jossa ei vain juosta, vaan sen lisäksi mm. edetään roikkumalla köyden varassa, ylitetään esteitä, nostellaan voimamiestyyliin painoja ja kahlataan suossa. Mountain Warriors on OCR-kisa eli ”obstacle course racing”, mikä vapaasti suomennettuna tarkoittaa teknistä maastoesteratajuoksua. OCR-kisat sisältävät mm. juoksua, kiipeilyä, tasapainoilua, nostelua ja ennen kaikkea epämukavuusalueelle menemistä sekä itsensä ylittämistä.

Taitaa kuitenkin olla niin, että elämä itse on se suurin ja uuvuttavin OCR-laji sekä haaste. Kun harjoittelee seuraavaan numerolappukisaan, treenaa samalla myös elämän mukanaan tuomiin mutkiin. Elämä ei valitettavasti ole tasaisella asfaltilla etenemistä, vaan todellinen ja vaarallinen vuoristoetappi, josta ei tiedä, mitä seuraavan harjanteen takaa löytää tai joutuuko palaamaan takaisinpäin. Joskus tippuu suonsilmäkkeeseen, joskus taas joutuu etenemään polvet ruvella. Treenaamalla riittävän kovaa mieli karaistuu ja oppii vastaanottamaan elämän tuomia yllätyksiä sekä haasteta ja löytämään ratkaisun niihin. Kukaan ei nouse odotustensa tasolle, vaan laskeutuu treeniensä tasolle, olipa sitten kyse maratonista, pääsykokeesta tai vaikkapa asiakastapaamisesta.


Minulle juoksemisessa parasta on vapaus. Niin harjoituslenkeillä kuin numerolappu rinnassakin pääsee omien ajatusten pariin. Vapaus on minulle aina ollut se tärkein arvo. Vapaus elää, vapaus olla. Vapaus ymmärtää, että elämä on pelkkää kilpailua, ja ainoa vastustajasi on sinä itse.  Juuri silloin lenkki tyhjentää mielen mustat ajatukset. Juuri silloin voi keskittää ajatukset johonkin tulevaan, tai sitten olla ajattelematta mitään. Lenkkeily ei vie energiaa, vaan tuo sitä.  Se tuo tarmoa töihin ja vapaa-aikaan, se auttaa keskittymään. Liikunta on minulle itsepuolustusta kaikkea pahaa, kuten stressiä, masennusta, kiirettä, sairauksia, kipuja tai vanhenemista vastaan. Toisaalta liikkuminen lisää itsevarmuuttani, hyvää oloa ja Itsemyötätuntoa, ja nukun paremmin. Liikunnan hyödyistä terveys onkin vain yksi monesta. Olisikin viisaampaa painottaa ihmisille enemmänkin liikunnan tarvetta kuin liikunnan halua.

Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä elämä sammu niin kauan kuin on liikettä. Siksi maaliviivaa ei ole. Kunnes se sitten on, eli saavuttaa ihmisen, ja liike sammuu. Sitä ennen kuitenkin haluan elää, enkä anna periksi. Tampereen Mountain Warriorsin kilpailusarjassa minulla meni reilun seitsemän kilometrin matkaan noin tunti ja vartti. Sykkeet oli korkealla, jalat sekä kädet maitohapoilla ja märkää oli. Palkintokorokkeelle en päässyt, mutta oli kyllä aivan huippua, ja näköalat Mustavuoren oli päältä upeat!



Seppo Mustonen, maratoonari (19 juostua maratonia ja neljä polkujuoksua), Kempele


Kuvat: Elias Mustonen



58 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page