top of page
  • Seppo Mustonen

Sisulla siitä selviää


Edellisessä kisassani joku reitin varrella seissyt kannusti minua huutamalla ”Sisua!” Jäinkin pohtimaan, mikä merkitys sisulla on urheilussa ja elämässä ylipäätään.


Sana sisu on hyvin suomalainen, eikä sille oikein löydy oikeaa englanninkielistä käännöstä. Suomalaista sisua kuvaa hyvin sananlasku "Eteenpäin, sanoi mummo lumessa". Pysähtyä, keskeyttää tai luovuttaa ei saa, oli tilanne tai haasteet mitä vain. Parhaimmillaan sisu on positiivinen sisäinen voimavara, lähes ehtymätön voima, joka aktivoituu silloin, kun on tultu oman suorituskyvyn rajoille. Muinaissuomessa sisu tarkoitti sisustaa ja sisälmyksiä, ja niinhän se voima ihmisessä tulee. Sisältä. Samanlaisella peräänantamattomuudella Suomi juostiin maailmankartalle 1900-luvun alussa. Sisu kertookin hyvin urheilijoiden, ennen kaikkea juoksijoiden salaisesta reservistä, joka auttaa pusertamaan vielä hieman lisää vielä senkin jälkeen, kun kaikki on jo annettu. Lentävillä suomalaisilla (The Flying Finns) juoksijoilla sisua eli sisältä kumpuavaa voimaa ja asennetta riitti. Sisua on meissä kaikissa, ja sitä voi myös kehittää. Toki yleinen terveys, vireystila, energiataso ja hyvinvointi vaikuttavat, paljonko ylimääräistä jaksaa puristaa, mutta lähtökohtaisesti oman mielen rakenne kannattelee sisua ja siksi sinnikkyyttä voi muokata ajattelun kautta. Tässä auttaa oma itsereflektio eli oman toiminnan itsearvioinnin ja tarkastelun taito sekä vastuunotto itsestä. Peilistä katsoo useimmin se henkilö, joka eniten voi vaikuttaa oman elämän suuntaan. Sanotaan, että maratonilla maaliinpääsy on enemmän kiinni päästä kuin jaloista. Sisu onkin sisäistä voimaa, joka on toisinaan tietoisen yrittämisen ulottumattomissa. Se syntyy pisteessä, jossa on jo kohdattu fyysisten ja henkisten voimavarojen rajat. Ihmeellisesti sitä kapasiteettiä sekä potentiaalia riittää ja jaksaa, vaikka mielessä on pyörinyt keskeyttäminen jo jonkin aikaa. Sisulla siitä selviää: sisu alkaa, kun sinnikkyys loppuu.

Uskon, että sisu on myös kykyä tarttua toimeen eli saada asioita aikaiseksi. Maratonin maaliinpääsyä helpottaa, kun on säännöllisesti ja pitkäjänteisesti päättänyt lähteä lenkille sohvalle istahtamisen sijaan. Sisu vie kohti uutta ja ohjaa eteenpäin. Sisu on elämänvoimaa, venymistä sekä uskallusta.


Sisun vastakohtia ovat mm. epäilevyys, valittaminen, epäonnistumisen pelko, luovuttaminen sekä selittäminen. Omat luonteenpiirteet ja temperamentti vaikuttavat, miten sisua hyödyntää tai jättää hyödyntämättä. Sisua ei kuitenkaan voi verrata, että kenellä sitä on enemmän tai synnynnäisesti. Kun huomaa oman ajatusmallinsa ja rutiininsa, niin ymmärtää, hyödyntääkö sisun tuomia mahdollisuuksia haasteiden kohtaamiseen ja jaksamiseen. Tarttuuko tekemiseen, laittaako itsensä peliin. Kun aikanaan aloin treenaamaan maratonia varten, koin valtavaa voimaantumista ja mielihyvää juostuani ensimmäisen kerran 10 kilometriä, 15 kilometriä, puolikkaan ja lopulta maratonin. Sisuakin tarvittiin, että tuli lähdettyä tavoitteellisesti lenkille ja lenkin pidentämiseen. Maratonin juokseminen vaati rohkeuttakin, mutta epäonnistumista uhmaten vaikeuksien kautta voittoon ja unelmia kohden. Aina ei voi olla kivaa, aina ei voi mennä siitä mistä aita on matalin. Kun antaa itselle mahdollisuuden, niin yllättyy itsekin: kehitys kun alkaa useimmiten siellä, missä mukavuusalue loppuu.


Gnōthi seauton – tunne itsesi

muinaiskreikkalainen aforismi, joka oli kirjoitettuna Apollonin temppelin etupihalle


Seppo Mustonen, maratoonari (18 juostua maratonia ja kolme polkujuoksua), Kempele


239 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Yorumlar


bottom of page