• Mika Kulju

Olympiastadion räjähti tasan 50 vuotta sitten

Päivitetty: elo 19


”En ole koskaan nähnyt stadionin räjähtävän kuten sinä päivänä”, totesi kaksinkertainen olympiavoittaja Sebastian Coe televisiohaastattelussa 1980-luvun puolivälissä. Coe tarkoitti Helsingin Olympiastadionia päivämäärällä 10. elokuuta 1971. Yleisön ”räjähdys” tapahtui EM-kisojen 10 000 metrin viimeisellä kierroksella, jonka loppusuoralla Juha Väätäinen kukisti Itä-Saksan Jürgen Haasen. Televisiokuva tuosta viimeisestä kierroksesta Anssi Kukkosen selostuksen siivittämänä on olennainen osa suomalaisen urheilun historiaa. Siitä alkoi suomalaisen kestävyysjuoksun kultainen 1970-luku, joka inspiroi myös valtavaa määrää kuntoilijoita.


Helsingin EM-kisojen kympin loppuvaiheet englanninkielisen selostuksen kera voit katsoa tästä.


Kovista harjoitusmääristään tunnettu Juha Väätäinen oli alun perin 800 metrin juoksija, joka ymmärsi, ettei hänestä tulisi keskimatkoilla maailman huippua. Väätäinen siirtyi menestyksellä pitemmille matkoille, ja tuloksena oli tuplamestaruus Helsingin EM-kisoissa. Vuotta myöhemmin Münchenin olympiakisoissa 1972 iskias kukisti Väätäisen, joka jäi Lasse Virénin voittamassa 5000 metrin finaalissa viimeiseksi. Vähemmän tunnettua historiaa puolestaan on, että Väätäinen harjoitteli vielä tosissaan Rooman EM-kisojen 1974 maratonille, mutta se jäi haaveeksi vammojen vuoksi.

Juha Väätäinen juoksi teknisesti todella hienosti, mikä näkyy esimerkiksi Helsingin EM-kisojen kympin viimeisellä kierroksella. Hänen sulavaa menoaan voi ihailla myös Eeli Aallon lyhytelokuvassa Euroopan mestari, jossa Väätäinen juoksee alasti savannilla villieläinten keskellä. Aalto kirjoitti Juha Väätäisen elämästä myös mielenkiintoisen teoksen Kierros vielä, jonka nimi kuvaa miehen elämää kaksitahoisesti. Olen lukenut kirjan pariin kertaan aikoinaan 1980-luvulla, jonka lopulla Väätäinen työskenteli Suomen Urheiluliitossa kestävyysjuoksun päävalmentajana. Valmentajana hän teki menestyksekästä yhteistyötä ennen kaikkea kävelijöiden, Reima Salosen ja Sari Eassayahin kanssa. Kaiken kaikkiaan vähintäänkin värikkäällä ja monipuolisella urallaan Väätäinen ehti työskentelemään myös kansanedustajana vuosina 2011-2015.


Juha Väätäisen olen tavannut kerran, kun juoksimme saman osuuden Suomi Juoksee -viestissä 4. heinäkuuta 1996. Tuohon aikaan Väätäinen markkinoi laihdutuslääkettä, jonka ansiosta hän oli näyttävästi kilpailuaikojensa kiloissa. Lahdesta lähteneen 13,1 kilometrin osuuden päälle paiskasin ”Julma-Juhan” kanssa kättä ja kiitin hienoista hetkistä urheilun parissa. Lyhyen juttutuokiomme ansiosta myöhästyin huoltoautostamme, joka lähti kiireellä - ja minut sekä toisen juoksijamme unohtaen - seuraavalle vaihtopaikalle. Väätäisen kunniaksi juoksin reippaampaa kyytiä reilut viisi kilometriä menosuuntaan ennen kuin huoltoautomme tuli vastaan kuskin huomattua töppäyksensä.


Väätäisen merkkipäivä on myös itselleni eräänlainen 30-vuotistaitelijajuhla. Samana päivänä, kun Väätäisen Euroopan mestaruudesta tuli kuluneeksi 20 vuotta, juostiin vuoden 1991 Helsinki City Marathon. Tuolloin selvitin ensimmäisen maratonini erittäin vähäisellä harjoittelulla, sillä juoksin koitosta edeltäneellä 14 viikon harjoittelujaksolla ainoastaan reilut 200 kilometriä.


Ensimmäisellä maratonillani jouduin kävelemään pitkän pätkän 29 kilometrin jälkeen ja makasin hetken selälläni katsojan tarjoamaa suklaata mussuttaen, mutta loppuaika oli kuitenkin alle neljän ja puolen tunnin. Kilpaurheilu-uran päättymisestä oli tuolloin aikaa puolitoista vuotta, joten maalinpääsyn taannut kova pohjakunto oli edelleen olemassa. Ensimmäisen maratonkokemukseni jälkeen oli kuitenkin selvää, että jatkossa moinen temppu ei enää onnistuisi pelkästään nuoruuden urheiluharrastuksen jälkikaikuna. Pari vuotta myöhemmin hölkkäsinkin Tukholmassa lähes 50 minuuttia paremman ajan, kun taustalla oli peruskuntoilun lisäksi useampi pitkä lenkki.

93 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki