top of page
Erik Kulju

Miten kuntosaliharjoittelu kannattaa aloittaa?


Monet suomalaiset alkavat kesän kynnyksellä innostua kuntosaliharjoittelusta, mutta usein kipinä lopahtaa muutaman treenikerran jälkeen. Yleensä taustalla on suunnitelmallisuuden ja realististen tavoitteiden puute. Siksi on suositeltavaa, että jokaisen viikon alussa varataan tietty aika treenaamiselle, joka myös pystytään varmasti toteuttamaan. Jos treenejä ei suunnitella eikä niille varata aikaa etukäteen, löytyy tilalle varmasti jotain “mielekkäämpää tekemistä”.


Treenaamisen mielekkyyttä lisäävät myös merkittävästi tavoitteet. Tavoitteita asetettaessa on huomioitava oma lähtötaso. Jos oma liikunta on jäänyt vähäiseksi ja kuntotaso on heikko, ei ole realistista kuvitella, että esimerkiksi joka päivä harjoitteleminen olisi mahdollista.


Kuntosaliharjoittelussa eri ikävuosina ei ole niin suuria eroja mitä ehkä yleensä ajatellaan. Nimittäin samat perusasiat ja liikkeet toimivat joka tapauksessa. Kuitenkin on edelleen hyvä muistaa omat tavoitteet ja toimia niiden mukaan. Esimerkiksi monella keski-ikäisellä suurimpana tavoitteena tulisi olla oman työkyvyn ja jaksamisen maksimointi, jolloin esimerkiksi penkkimaksimin testaaminen viikoittain ei ole paras vaihtoehto. Sen sijaan keskivartalon ja erityisesti selkälihasten vahvistaminen on erityisesti istumatyötä tekevien osalta suositeltavaa.



Saliharjoittelua aloittaessa kannattaa keskittyä helppoihin perusliikkeisiin, kuten erilaisiin soutu- ja punnerrusvariaatioihin. Erityisesti vapailla painoilla liikkeitä tehtäessä on suositeltavaa aloittaa kevyillä painoilla, jolloin liikeradoista ja tekniikasta tulee luonnollisempia ja riski loukkaantumiselle laskee huomattavasti. Tärkeintä oikean tekniikan oppiminen on suurissa moninivelliikkeissä, kuten kyykyissä ja maastavedossa. Kuitenkin monesti aloittelijoiden on helpompi aloittaa harjoittelu erilaisissa laitteissa vapaapainojen sijasta: laite ohjaa liikeradan oikeaksi, jolloin tekniikan merkitys hieman vähenee.


Jotta yleisimmät virheet vältetään, on aloittelijan suotavaa ottaa yhteyttä alan ammattilaiseen eli personal traineriin. Näin harjoitteluun tulee suunnitelmallisuutta ja tekniikan oppii alusta alkaen oikeaksi, jolloin myös paikat pysyvät kunnossa. Kaikesta huolimatta on kuitenkin tärkeintä, että treenaaminen on itseä miellyttävää. Salilla kannattaa tehdä asioita, joista itse nauttii.


Valokuvissa Maratonseikkailujen Mika Kulju treenaa Easymoven saleilla Oulussa Linnanmaalla ja Kempeleessä personal trainer Pauli Klemetin opeilla: https://easymove.fi/





189 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

댓글


bottom of page