Kun aikoinaan innostuin kuntoiluun toden teolla syksyllä 2008, on sen jälkeen useimmiten ollut lenkkikaverina joku koiristamme. Alkuun lenkkikaverini oli kookas espanjanvesikoiramme Japi, jonka kanssa pääsin lopulta myös pitkien lenkkien makuun, kun kuntoni nousi kohisten.
Japi olikin toistakymmentä vuotta aina valmiina kaveriksi lenkille. Hänen erikoisuutensa varsinkin loppuajasta oli se, että vaikka minä yritin juosta mitä vauhtia tahansa, niin hän laittoi tasaisen koneen käyntiin ja veti koko ajan samaa 6.30 vauhtia. Välillä hän jäi jälkeen ja välillä meni edellä, mutta useimmiten vauhtitaso sopi hyvin molemmille.
Mieleenpainuvin lenkki Japin kanssa oli yhtenä talvisena maanantaina, kun tulin työreissulta iltapäivästä kotiin ja kysyin, että lähdetäänkö lenkille? Hän oli heti valmis ja vedimme samantien reilun parinkympin lenkin noin parinkympin pakkasessa. Hän ei ollut moksiskaan, katsoi vaan 18 kilometrin kohdalla minua, että miksi me tännepäin käännymme, kun koti on toisaalla. Siitä hetkestä on myös tuo talvinen kuva.
Sittemmin matkan varrella on tullut mukaan laumaan lisää porukkaa, kuten toinen espanjanvesikoira Hani ja tyttäreni labradorinnoutaja Koda.
Näiden kolmen koiran kanssa kävin lukuisia kertoja yhdessä lenkillä ja oli mielenkiintoinen kokemus hallita kaikkia yhtä aikaa. Kun ensimmäistä kertaa lähdin lenkille niin, että myös Koda oli vielä pentuna mukana, liittyy siihen hyvin mieleenpainuva kokemus. En nimittäin ollut koskaan aiemmin kokenut tilannetta, jossa koira asettuu samantien vasemmalle puolelle rinnalle ja alkaa siinä juosta isännän vauhdin mukaan tasatahtia ilman, että olin sanonut sanaakaan! Ja vaikka pari muuta koiraa juoksi samaan aikaan vapaana. Huikea kokemus ja fiilis!
Viimeisen vuoden aikana mukaan on liittynyt belgianpaimenkoiramme Kaira. Hän on luonteeltaan todellinen paimen ja samaan aikaan hyvin nöyrä, älykäs ja oppivainen ulkoilu- ja lenkkikaveri. Isokokoisena koirana hän liikkuu hyvin ketterästi ja vauhti on välillä todella hurjaa. Vaikka pentukoiran vinkeitä vielä välillä ilmenee, on hänestä jo nyt kasvanut aivan mainio lenkkikaveri. Joku aika sitten lähdin Australian maratonkollegan kanssa ilman häntä lenkille, ja siitäkö vasta oli soppa kotona syntynyt. Vaimoni täytyikin tulla meitä Kairan kanssa vastaan, jotta tilanne rauhoittui. Sellainen on Kairan into lenkkeilyyn!
Koirien kanssa olen vuosien saatossa lenkkeillyt satoja ja taas satoja kilometrejä. Osa on ollut metsä- tai jäälenkkejä rauhallisemmalla sykkeellä, mutta valtaosa on kunnon vauhtilenkkejä.
Kaikki koiramme ovat olleet keskikokoisia tai siitä suurempia, ja mielestäni ne ovatkin optimaalisimpia lenkkikavereita, erityisesti kun puhutaan pidemmän matkan kestävyyttä rakentavista matkoista. Pisimmät juoksulenkit koiran kanssa ovat olleet 25 kilometrin molemmin puolin ja kyllä sen jälkeen isäntä on ollut huomattavasti väsyneempi kuin koira. Lenkkeillessä arvostaa sitä, että koira on isäntänsä hallinnassa ja jättää turhat hötkyilyt pois, tulipa sitten vastaan toinen koira tai mitä muuta tahansa. Tällöin rytmi pysyy ja vaaratilanteet jäävät minimiin.
Jos reitti on tunnetusti hiljainen, olen voinut lenkkeillä myös niin, että koirat voivat olla vapaana – kuitenkin niin, että matalalla kynnyksellä kutsun koiran kiinni, jos tilanne niin vaatii. Varsinkin metsäpolulla olen aistinut, että koirat todella nauttivat vapaana olosta ja kuitenkin ovat minun alaisuudessani, mikä on isännälle hyvin palkitsevaa. Yleisillä teillä olen jo pitkään käyttänyt valjaita, joiden avulla voi itse keskittyä huomattavasti paremmin juoksurytmiin. Nykyiset Kairan valjaat ovat erinomaiset, sillä koiralla on niissä hyvä olla – hihna on joustava, jolloin vetäisyliikkeet jäävät pois. Ja mikä parasta oma juoksuvyöni on sellainen, että eipä sitä juuri huomaakaan, kun se on hyvin aseteltu paikalleen.
Suosittelenkin kaikille erityisesti tähän seikkaan panostamista, sillä hyvien varusteiden avulla saa paljon lisää mielekkyyttä lenkkeilyyn.
Nykyinen koiramme Kaira on mielenkiintoinen lenkkikaveri myös sen vuoksi, että alkuinnostuksen jälkeen tilanne tasaantuu ja hän asettuu liikkumaan isännän tahdin mukaan – tuolloin molemmat saavat sen hyvin tärkeän mentaalikokemuksen, kun olemme vähän kuin omissa oloissamme, mutta silti yhdessä matkaa jatkaen.
Koira on siitä mielenkiintoinen lenkkikaveri, että hän ei yleensä koskaan ilmaise, että nyt on juostu liikaa väsymykseen saakka. Siksi onkin hyvin tärkeää aina seurata myös koiran jaksamista. Muuten voi käydä niin, että seuraavalla kerralla lenkille lähtiessä koira juoksee pakoon.
