Harvemmin tapahtuu niin, että maratonin reittiä joudutaan muuttamaan leijonan tekemän tapon vuoksi. Näin kävi The Big Five Marathonilla Etelä-Afrikassa kesällä 2016. Jos kuntourheilija haluaa elämää suuremman kokemuksen ja tavallista kovemman haasteen, kannattaa hänen suunnata juhannuksen tienoilla Etelä-Afrikkaan Entabenin luonnonpuistoon, jossa juostaan The Big Five Marathon.
Nimensä kisa on saanut viiden perinteisen ja suuren riistaeläimen mukaan, jotka ovat leijona, leopardi, sarvikuono, elefantti ja kafferipuhveli. Näistä sarvikuonoja, elefantteja ja kafferipuhveleita voi nähdä reitin varrella, kun taas kissaeläimet ovat harvinaisempia ja vähemmän toivottuja kirittäjiä. Savannilla silmään voi osua myös seeproja, kirahveja ja virtahepoja, joten pohjoismaalaiselle juoksijalle riittää eksoottista katseltavaa.
Savannilla ja vuoristossa juostava maraton tarjoaa elämyksen jo kisaa edeltävänä päivänä, jolloin reittiin pääsee tutustumaan safariauton kyydissä. Raju reitti sisältää muun muassa kivisiä polkuja, reippaan kahden kilometrin jyrkän laskuosuuden Yellowwoodin ”leijonalaaksoon” (alkuperäisellä reitillä noin 16-18 km:n kohdalla), pari kahden kilometrin upottavaa hiekkatiepätkää ja jyrkän kipuamisen pois laaksosta jo tutuksi tullutta reittiä (noin 26-28 km:n kohdalla).
Mikäli kaksi ja puoli tuntia autolla kestävän reittiin tutustumisen on tarkoitus tehdä juoksijoihin vaikutus, onnistuvat järjestäjät siinä ikimuistettavalla tavalla. Tutustumisen jälkeen muutama juoksija haluaa vaihtaa matkan puolikkaaseen, mitä ei tarvitse ihmetellä. Kenellekään ei jää epäselväksi, että edessä on poikkeuksellisen kova maratonhaaste. Alas laaksoon ja takaisin ylängölle
Kisa-aamu koittaa yllättävän raikkaana, sillä kesäkuu on Etelä-Afrikassa talvikuukausi. Lämpötila on lähellä nollaa, kun safariautot lähtevät kuljettamaan juoksijoita majapaikasta lähtöpaikalle Lakeside Lodgeen. Avoauton kyydissä pääsee kolmen vartin pituisen matkan aikana mukavasti hereille ja adrenaliini alkaa virrata, kun edellispäivältä tuttu ja murhaava mäki jurrataan päälle.
Ennen kisan starttia tunnelmaa sähköistää tiedotus reitin muutoksesta Yellowwood Valleyssa, jossa leijona on tappanut edellisiltana gnun keskellä hiekkatietä. Leijonaperhe on ryhtynyt aterialle, joten paikan läheisyydessä ei ole turvallista juosta. Laaksossa kulkevasta perälenkistä on leikattu noin kolmen kilometrin pätkä, joka juostaan heti alkupäässä savannilla korvaavana lenkkinä.
Muutenkin turvallisuusseikat nousevat kisaohjeissa tärkeään rooliin. Ohjeissa kerrotaan, miten on toimittava, jos vastaan tulee eläimiä. Turvallisuudesta huolehtivat aseistetut riistanvartijat, joiden käskyjä pitää reitin varrella totella.
Kisan ensimmäinen kilometri on alamäkeä, minkä jälkeen seuraa parin kilometrin nousu. Jatkossa reitti hieman tasaantuu savannilla, mutta käytännössä maasto on muutetulla reitillä nousuvoittoista aina 13 kilometriin saakka. Seuraavaksi on vuorossa reilun viiden kilometrin pituinen laskuvoittoinen osuus, jossa voi nauttia juoksun hurmaa rullaavalla askeleella.
Reippaan rullaamisen jälkeen seuraa kahden kilometrin jyrkkä pudotus vuoristotietä laaksoon. Näin jyrkässä maastossa juoksemiseen on vaikea valmistautua, mikä näkyy monella kilpailijalla vaikeuksina. Jarruttelu on myrkkyä jalkojen lihaksille, joita uhkaa helposti kramppi.
Laskun jälkeen alhaalla laaksossa hiekkatie on paikoitellen upottava ja tappavan raskas, vaikka tätä osaa reitistä onkin lyhennetty. Laakson jälkeen on vuorossa maratonin legendaarisin osa eli kipuaminen takaisin ylängölle.
Osa juoksijoista konttaa mäkeä nelivedolla, ja vain todella harva pystyy aidosti juoksemaan kahden kilometrin jyrkän nousun kokonaisuudessaan. Lähes kaikki kilpailijat joutuvat tässä vaiheessa kävelemään. Nousu jatkuu loivempana aina 29 kilometrin kyltille saakka, minkä jälkeen loppuosa reitistä on savannin mittapuulla inhimillinen. Pienet nousuosuudet eivät tunnu ylängölle kipuamisen jälkeen enää juuri missään. Hyvä henki, hymyilevät kasvot The Big Five Marathon päättyi Lakeside Lodgeen, josta se myös alkoi. Maalissa jokainen juoksija oli aidosti voittaja, eikä loppuaikojen perään juurikaan kyselty. Jokainen tiesi, että tällaisella reitillä ajat eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia perinteisiin kaupunkimaratoneihin. Pelkkä maaliin selviäminen näytti olevan suurimmalle osalle juoksijoista aikaa suurempi arvo.
Kilpailuun otetaan juoksijoiden turvallisuuden takaamiseksi vain 300 kilpailijaa, joten porukka tuli muutamassa päivässä varsin hyvin tutuksi yhteisissä infotilaisuuksissa ja kilpailunjälkeisissä illanvietoissa. Pääosin juoksijat olivat elämäntapakuntoilijoita ympäri maailmaa. Kaikkia tuntui kiinnostavan ennen kaikkea elämyksen metsästäminen ja sen The Big Five Marathon todellakin tarjosi.
Juoksijoiden kesken oli erittäin hieno henki, mikä näkyi hymyilevinä kasvoina. Erilaisten ihmisten tarinoita ja kokemuksia oli mielenkiintoista kuunnella. Kisan jälkeisessä juhlassa samassa pöydässä istunut belgialainen yritysjohtaja kertoi elämänmuutoksestaan, joka teki hänestä himokuntoilijan. Kaikesta päätellen hänet tullaan näkemään seikkailumaratoneilla myös jatkossa. Samassa pöydässä oli hauska sattuma, kun italialainen nainen ja japanilainen mies huomasivat asuvansa New Yorkissa vain muutaman korttelin päässä toisistaan. Ruotsalaisjuuriset amerikkalaiset, isä ja tytär, olivat puolestaan kovin kiinnostuneita kuulemaan tarinoita Suomen läntisestä naapurimaasta. Ja tietenkin islantilaiset pitivät kovaan ääneen huolen siitä, ettei maan menestys EM-jalkapallossa jäänyt kenellekään epäselväksi. Kaikkiaan juoksijoita oli 32 eri maasta.
Kirjoittajan osalta The Big Five Marathon kuului ”kerran elämässä” -kategoriaan. Seikkailumaraton ja kisamatkan aikana koetut useat safarit sekä tapahtuman hyvä fiilis jättivät mieleen ikuisen jäljen, jota on mukava muistella jonain päivänä vanhana ukkona kiikkustuolissa. Kokemus oli sen verran vaikuttava, että olen suositellut sitä lapsilleni tulevaisuudenhaasteena. Heillä urheiluinnostus näyttää olevan yhtä lapsenmielistä kuin isällä tällä ikimuistoisella reissulla.
Comments