Maratonseikkailujen parissa pääsee tapaamaan monia hienoja tyyppejä, joista yksi on tänään 50 vuotta täyttävä Mikko Tamminen. Helsinkiläinen Mikko on ollut mukana jokaisessa Kuortaneen Urheiluopistolla järjestetyssä The Camp -tapahtumassa, ja hänestä on tullut osa leiriviikonlopun ”vakiokalustoa”. Positiivisella energialla varustettu Mikko innostui blogistamme ja Kuortaneen tapahtumasta muutama vuosi sitten:
”Innostus Kuortaneelle lähtemiseen syttyi railakkaan asiakasillan jälkeen Ruotsissa. Hotellille saavuttuani selailin vielä nettisivustoja ja blogi iskeytyi sattumalta silmiin. Luettuani noita tarinoita päätin, että nyt on elämäntapamuutoksen aika.”
Kylmiltään Mikko ei kuitenkaan kuntoilua aloittanut, sillä hän on ollut tekemisissä urheilun kanssa käytännössä koko ikänsä:
”Lapsuudessani Suomi eli juoksun kulta-aikaa, ja olimme maailman parhaita monella saralla. Minulle Lasse ja Paavo ovat aina olleet juoksijoina ylitse muiden. Oma juoksuharrastukseni alkoi isäni johdattelemana, ja rakastuin sen tuomaan haasteeseen. Juoksin muun muassa monet Pirkkolan maastojuoksut sekä Olympiastadionin kympit veren maku suussa. Siihen aikaan juoksijoita oli paljon ja taso oli erittäin kova. Pirkkolan maastossa 3.30 kilometrivauhti olisi nykypäivänä 13-vuotiaalle pojalle suhteellisen hyvä suoritus, mutta meidän lapsuudessamme aina joku juoksi vielä kovempaa”, muistelee Mikko.
”Ala-asteella juoksin aamulla ennen koulua ja sen jälkeen ystäväni Antti Makkosen kanssa. Olemme pitäneet yhtä kolmevuotiaasta lähtien. Antilla on edelleen meistä parempi maratonaika, joka on yli viidentoista vuoden takaa. Tokiossa pari vuotta sitten luulin jo juosseeni paremmin, mutta myöhemmin Tukholman kentällä lentoa odotellessa kävimme tilastoja läpi Antin vaimon Päivin kanssa. Totesimme Antin nettoajan olevan yhä parempi. Pitikin Antin vaimon tulla samalle lennolle! Tämä harmittaa yhä”, naureskelee Mikko.
Mikon nuoruuden urheiluharrastukset olivat kirjavat. Yläasteelle siirtymävaiheessa hän oli vähällä joutua kilttinä poikana koulukiusatuksi, ja äitinsä kannustamana hän aloitti kamppailulajien harrastamisen.
”Lähdin Auvo Niinikedon salille Merihakaan harjoittelemaan ju-jutsua. Auvo oli jo Sen Sei, 7 Dan BB ja hänen salillaan ei treenattu silkkihansikkain. Yläasteen alku menikin sitten itseä puolustaessa, mutta kiusaaminen kyllä loppui. Sen jälkeen oli aika keskittyä kouluun ja numeroiden parantamiseen. Samalla myös treenit vaihtuivat uusiin aluevaltauksiin ja siirryin kilpailemaan Jumppakärpäsessä. Himoittu SM-kulta tulikin nuorten miesten rytmivoimistelusta. Oli hienoa tavata silloinen valmentajamme Arto Virkkunen muutama vuosi sitten Norssi-päivillä Finlandia-talolla. Nyt on herra siirtynyt toisiin sfääreihin.”
Mikon olemuksesta näkee, että hän nauttii kuntoilusta pilke silmäkulmassa. Mikko on juossut maratonin Helsingissä (HCM), Salossa, Tukholmassa, Tokiossa ja Chicagossa. Viikonloppuna hän aikoo juosta 50 kilometriä ikävuosiensa kunniaksi, elokuussa ohjelmassa on Paavo Nurmi maraton ja jos Covid-19 vitsaukset antavat periksi on hän lokakuussa Lontoon maratonin lähtöviivalla.
”Aikuisiällä harjoitteluni on ollut vaihtelevaa joogasta lähtien. Matkan varrella on ollut hyviä vuosia ja sitten taas on kunto päässyt ruostumaan. Parhaimmat juoksutreenini ovat olleet Uuden-Seelannin Dunedinin vuoristojuoksut, Saana-tunturin iltalenkit, Suonenjoen mäntymetsien polkujuoksut sekä Särkisalon maastolenkit. Yksi mieleenpainuvimmista suorituksista juoksun lisäksi on ollut Vasaloppetin hiihtäminen. Tämä haaste syntyi työpaikan kahvilapöydässä vitsien saattelemana. Kukaan ei uskonut minun suoriutuvan tuosta haasteesta, mutta hyvinhän tuo 90 kilometriä meni. Siihen aikaan en omistanut edes suksia.”