Mikä ihme saa 25 000 ihmistä haluamaan juosta maratonin loppusyksystä Euroopan luoteiskulman vihreässä Irlannissa, jossa sataa lähes päivittäin, lämpöasteita on vain vaivoin yli 10 astetta ja joka on kuuluisia tuulisista nummistaan? Jostain syystä Dublinin maraton on Euroopan neljänneksi suurin maraton, ja juoksuryhmämme Trio Woima päätti lähteä testaamaan, miksi se on niin suosittu.
Lento Helsingistä Dubliniin kestää vain muutaman tunnin, mikä tietysti on iso etu. Dublinin lentokentältä menee taksilla keskustaan noin puoli tuntia ja maksaa noin 30 euroa. Hotelleja kaupungissa riittää, eikä etäisyydet ole mitenkään järkyttäviä. Hyviä ruoka -ja juomapaikkoja riittää joka makuun. Infra on siis kunnossa.
Dublinin maratonexpo oli hieno. Meidän mukaamme lähti iso pussillinen tankkausjuomia ja -ruokia ja erilaisia onnenpyöräpalkintoja. Maistiaisiakin sai mukavasti, fiilistelykuvia unohtamatta. Paitaa ei saanut vielä, koska se on täällä finisher-paita.
Meidän ryhmän lähtöaika oli sunnuntaiaamuna kello 9.25. Vaikka juoksijoita oli paljon, toimi järjestelyt hyvin, ja käytännössä kun olimme kävelleet karsinaamme, olikin jo startin aika. Lämpötila oli tuolloin alle 10 astetta, joten hieman aristelin heittää virttynyttä verkkatakkiani pois kierrätykseen ennen lähtöä. Onneksi kuitenkin lämpötila oli juurikin sopiva heti, kun pääsimme juoksemaan. Sanoisin, että vähintään 80 prosenttia juoksijoista juoksi t-paidassa ja shortseissa kuten mekin.
Reitti meni yllättävän paljon puistoissa ja maaseudulla, kaupungissa juostiin vain ensimmäiset ja viimeiset kilometrit. Kuten Irlannissa yleensäkin, niin tasaista oli ja koko reitti oli hyväkuntoista asfalttia. Tilaa juosta oli koko matkan ajan hyvin, eli baanat olivat leveät.
Mutta se sade. Sitä riitti. Oli heavy rain showeria, light rain showeria ja rain showeria. Välillä tuntui, että sadetta tulee joka suunnasta. Yhdessä kohti vettä tuli niin rajusti, että vilunväristyksiä meni kropassa ja hartiat alkoivat kylmenemään. Onneksi taas seuraavassa hetkessä aurinko ja sateenkaari näyttäytyivät, ja taas elämä hymyili.
Epävakaisesta säästä huolimatta kannustajia riitti kaikkialle reitin varrelle. Irlantilaisten asennetta sateeseen kuvaa hyvin yksi perhe, joka oli saapunut kannustamaan juoksijoita. Vettä satoi, mutta mitään sadesuojaa ei ollut kellään heistä. Aikuiset hurrasivat kaikille juoksijoille, hieman isommat lapset tarjoilivat karkkia muoviastioista ja perheen nuorin, ehkä viisivuotias, piirteli jotain piirrustuslehtiöönsä. Sateessa.
Kannustuksen merkitystä maratonilla ei voi koskaan vähätellä. Nytkin jokaisesta leveällä irkkuaksentilla huudetusta ”Keep going Seppo, well done!” sai energiaa usean kilometrin verran. Juoksupaitani Ireland-teksti sai myös ansaitsemaansa huomiota.
Huoltopisteitä oli riittävästi ja tarjoilu oli monipuolista. Veden ja energiajuoman lisäksi tarjolla oli mm. geelejä, appelsiinia, suklaata ja banaania. Lisäksi kannustajat jakoivat mm. karkkia ja mandariineja.
Musiikkia ei ollut kovin monessa kohtaa, mutta yhtään tylsää kohtaa ei silti ollut reitin varrella. Kannustuskyltit kuten ”Believe”, ”Define your dream” ja ”Do you have gel in your pocket or are you just happy to see me?” saivat hymyn huulille. Muutenkin fiilis oli koko juoksun ajan mahtava! Nyt voin rehellisesti sanoa, että nautin. Treenit ja tankkaus onnistuivat täydellisesti, ja unikin oli maistunut viimeiset yöt hyvin. Mikäpä se silloin on juostessa, kun energiatasot ovat ylhäällä. Kipu on väliaikaista, tuska jalostaa, 42 kilometrin juoksu ei ole mukavuusalueella olemista, mutta silti hymyilin lähes koko matkan. Nautin tätä tunnetta. Äärirajoille ja yli.
Viimeiset kilometrit ennen maalia oli hienoista alamäkeä, joten annoin palaa minkä jaloista vielä siinä kohti pääsi. Ja mikä oli päästellessä, kun kannustus molemmin puolin katua oli lähes mielipuolista. Tuntui, että olen juoksemassa ensimmäisenä ihmisenä maratonin alle kahden tunnin, niin valtava huutomyrsky oli. Upeaa!
Maaliin saavuin ajassa 4.28,06 ja se tunne, kun tulet maratonilla maaliin! Se on vain sanoinkuvaamattoman hienoa, aina! Maalissa kropan valtasi huikea maratononnellisuus ja samalla ajatus siitä, että rankka usean kuukauden projekti oli tullut päätökseen kelpo suorituksella! Halailin useampaakin järjestäjien edustajaa ja pyysin ottamaan kuvia.
Nyt 19 maratonin kokemuksella voin todeta, että Dublinin maraton on ehdottomasti tunnelmaltaan paras, missä olen ollut mukana. Myös järjestelyt toimivat, ilmaista tavaraa sai pussikaupalla ja finisher-paita on laadukas pitkähihainen juoksupaita. Rahalle sai siis vastinetta. Sää ei ollut paras mahdollinen, muttei kauheakaan.
Ei siis ihme, että Dublinin maratonille olisi tunkua jopa reippaasti enemmänkin kuin, mitä kaupungin kaduille mahtuu. Siksi osallistujat arvotaan, ja arvonta on heti marraskuussa. Ehdoton suositus heittää siis arpalippu kehiin! Jos onni suosii, niin sitten ei muuta kuin nauttimaan lokakuun viimeisen viikonlopun Irlannista!
Väsymys katoaa ja hyöty säilyy.
- Irlantilainen sananlasku
Seppo Mustonen, maratoonari (19 juostua maratonia ja kolme polkujuoksua), Kempele
