• Mika Kulju

354 kilometriä - viikko elämästä 33 vuotta sitten


Urheiluaikani kilpahiihdon parissa oli elämäntapa, josta jäi paljon hienoja muistoja. Kenties ikimuistoisin harjoitteluviikkoni oli tasan 33 vuotta sitten, kun kotikyläni Raumon nuorisoseuran ladulla pystyi hiihtämään noin 2,5 kilometrin kierrosta ajankohtaan nähden hyvissä olosuhteissa. Kyseessä oli uuden harjoittelukauden avaus matkalla kohti seuraavaa talvea. Yhteensä tuolla viikolla kertyi kilometrejä 354, mikä jää henkilökohtaiseksi ennätyksekseni. Olin tuolloin 17-vuotias.

Heti maanantaina jätin lukion tunnit väliin ja hiihdin luistellen 57 sekä 37 kilometrin lenkit. Päivä oli siihen mennessä määrällisesti kovin harjoittelupäiväni suksilla. Tiistaista perjantaihin lukio häiritsi sen verran harjoittelua, että kilometrejä kertyi ainoastaan 102. Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että torstain lenkillä seuranani suksi tulevien vuosien suurhiihtäjä Jari Isometsä. Lauantaina hiihdin aamupäivällä 38 kilometriä, mutta iltapäivällä keli oli kympin jälkeen sen verran pehmeä, että jatkoin kahden ja puolen tunnin harjoituksen loppuun 11 kilometrin juoksulenkillä ja kolmen vartin voimaharjoituksella.


Viikon päätös on jäänyt mieleeni ikuisesti. Luistelin sunnuntaina aamupäivällä treenikaverini Alavahtolan Mikan kanssa neljän tunnin lenkin, jolle kertyi mittaa 57,5 kilometriä. Kolmen tunnin kohdalla join motillisen pikimustaa kahvia termarista ja olo oli hetken kuin uudestisyntyneellä. Parikymmentä minuuttia kahvin jälkeen piristävä vaikutus katosi ja tuntemus oli kuin seinään hiihtäneellä. Tuo lenkki opetti, kuinka vahva piriste kahvi on nautittuna tyhjään elimistöön. Elämäni siihen asti pisimmän hiihtolenkin jälkeen lepäilin muutaman tunnin Sherlock Holmesin seikkailuja katsellen. Illalla jatkoin Alavahtolan kanssa urakointia, ja kolmessa tunnissa kilometrejä kertyi 41,5. Yhteensä päivän saldo oli 99 kilometriä. Se on määrällisesti kovin hiihtopäiväni.

Myöhemmin samana vuonna 1987 hiihdin Alavahtolan kanssa elämäni pisimmän rullahiihtolenkin, jolle kertyi viidessä tunnissa mittaa 82 kilometriä. Tunneissa laskettuna vuoden kovin treenipäivä oli 1. lokakuuta, jolloin hiihdin aamupäivällä rullilla reilussa neljässä tunnissa 63 kilometriä, ja kävin iltapäivällä vajaassa neljässä tunnissa 30 kilometrin jalkalenkin. Kovat harjoitusmäärät eivät suuremmin kangistaneet askeltani. Määräpainotteisen harjoittelun ohessa juoksin lukion kisoissa tonnin 2.45 (1985) ja kympin tempaisin maantiellä testijuoksuna alle 35 minuutin (1987). Nykyisellä tietämykselläni tosin satsaisin huomattavasti kovempitehoiseen harjoitteluun määrän kustannuksella.


Lopetin kilpaurheilun helmikuussa 1990, jolloin hiihdin Kajaanin Vimpelinvaarassa viimeisen kerran tosissani. Olin todennut jo edellisenä keväänä, että lahjani eivät riitä kansainväliselle huipulle. ”Kaikki tai ei mitään” -ihmisenä minua ei kiinnostanut hiihtää kilpaa kansallisella tasolla, joten kohdistin energiani jatkossa ammattiuran luomiseen. Sen jälkeen olen harjoitellut varsin vähän, mutta olen nauttinut liikunnasta entiseen malliin. Kenenkään ei ole koskaan tarvinnut patistaa minua lenkille.


Nykyään treenaan useamman kerran viikossa fiiliksen mukaan. Mitään harjoitusohjelmia en ole noudattanut urheiluaikojeni jälkeen. Ainoa tavoitteeni on, että jaksan koska tahansa hölkkäillä maratonin läpi. Tuloksia enemmän minua kiinnostavat elämykset, joita liikunta tarjoaa. Nautin niistä edelleen suunnattomasti.


33 vuoden takaisia treenejä olen viime aikoina muistellut muutamaan otteeseen Alavahtolan Mikan kanssa. Hän on nykyään nuoremman poikani joukkueen jalkapallovalmentaja, ja juttelemme edelleen urheilusta samaan tapaan kuin nuoruudessa. Tavallaan olen palannut kierroksen alkuun, sillä ensikosketukseni urheiluun sain isäni kilpailureissuilla suunnistuksen parissa. Nyt on minun vuoroni olla isän roolissa. Kenties jonain päivänä käyn katsomassa lastenlasteni kilpailuja. Sitä oma isäni harrastaa nykyään.


311 katselukertaa