Skotlanti maisemineen ja ihmisineen on kiehtonut minua aina. Vuorissa, nummissa ja järvissä on paljon samaa kuin Lapin luonnossa. Kenties kiinnostukseni Skotlantia kohtaan johtuu myös siitä, että pohjoisen ihmisenä koen jonkinlaista hengenheimolaisuutta ylämaiden asukkien kanssa. Revontulten alla syntyneet ihmiset ovat oma rotunsa. Eikä tilkka Lagavulinia ole pahitteeksi juhlahetkenä…
Kävin Skotlannissa ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten, jolloin juoksin Loch Nessin maratonin. Tuo reissu nousee aivan omaan arvoonsa urheilumatkojeni joukossa, sillä tavoistani poiketen matkustin hirviöstään kuuluisalle järvelle ilman reissukavereita. Kirjoitin tuosta hienosta tapahtumasta artikkelin Juoksija-lehden numeroon 8/2014.
Tämän viikon maanantaina minulla oli mahdollisuus juosta iltapäivän lopun lenkki Edinburghin upeassa Holyrood Parkissa. Kyseessä on peräti 260 hehtaarin laajuinen puistoalue, jonka kuninkaalliset perustivat vuonna 1541. Sitä ennen alue oli ollut siniveristen metsästyskenttänä. Puisto sijaitsee vain mailin päässä Edinburghin kuuluisasta linnasta eli yllättävän lähellä Skotlannin pääkaupungin keskustaa.
Holyrood Parkissa on mahdollista juosta leveillä nurmiteillä, poluilla ja asfaltilla. Alue sopii vaativankin juoksijan makuun, sillä nousuja riittää eri vaikeusasteiden kera. Puiston korkein kohta on Arthur’s Seat (251 metriä merenpinnasta) ja sinne voi juosta polkuja pitkin. Korkeuserojen lisäksi tunnelmaa vihreään maisemaan luovat kolme järveä: St Margaret's Loch, Dunsapie Loch ja Duddingston Loch.
Yleensä en ole kovin mielelläni vierailemassa samassa kohteessa yhtä kertaa enempää. Mielestäni on arvokkaampaa käydä uusissa paikoissa sen sijaan, että matkustaa kerta toisensa jälkeen johonkin suosikkikohteeseen. Edinburghin suhteen voisin kuitenkin tehdä poikkeuksen, sillä kaupunki on elegantin kaunis. Hieno aamulenkki voisi lähteä linnan puistosta, josta juoksisin mailin verran katuja pitkin Holyrood Parkin vihreille nummille…
