Olen ollut äitinä lähes 10 vuotta, kun perheeseemme syntyi ensin kaksoset ja parisen vuotta myöhemmin lapsilukumme täydentyi pojalla. Varsinkin kaksosten äitiys opetti minulle ajanhallinnan salat. Kaiken A ja O on hyvä etukäteissuunnittelu, rutiinit, epävarmuustekijöiden sietäminen ja mitä erilaisimpiin tilanteisiin sopeutuminen.
Olen monesti miettinytkin, että mihin ihmeeseen sain upotettua kaiken ajan, mitä minulla ennen lapsia oli. Toki tein silloinkin kovasti töitä. Esimerkiksi edestakaisiin päivittäisiin työmatkoihini kului reilut kolme tuntia ja lisäksi kuntoilin tuolloinkin paljon. Toisaalta taas viikonloppuisin ei ollut perheyrityksemme töiden lisäksi muita pakollisia menoja. Ei ollut kolmen lapsen urheiluharrastusten talkoita, kahden jalkapallojoukkueen joukkueenjohtamista, treenikamppeiden huoltoa, erilaisten urheilulajien turnausjärjestelyjä, valtaisaa pyykkivuorta pestävänä, jatkuvaa ruokahuoltoa, lasten keskinäisten kinasteluiden tuomarointia, kolmen eri asunnon huoltamista, pihan hoitoa kotona ja kesämökillä jne.
Minullakin on käytössä vain 24 tuntia vuorokaudessa, joten olen oppinut näinä vuosina priorisoimaan ja tekemään vaihtoehtoisia suunnitelmia. Olen jättänyt mm. lukuharrastukseni, television katselun, kahviloissa istuskelemisen, kaveriporukoille illanviettojen järjestämisen, shoppailun, matkustelun sekä muun reissaamisen. Myöskään sosiaalinen media ei vie aikaani, koska olen tässä elämäntilanteessa yksinkertaisesti liian kiireinen kommunikoimaan verkoissa kenenkään kanssa. Ainoat asiat, mistä en ole missään vaiheessa juurikaan tinkinyt, ovat rauhallinen ruokailu, riittävä yöuni ja oma liikuntaharrastukseni.
Voin kuitenkin ilman miettimistä sanoa, että elän nykyisin ruuhkavuosista huolimatta erittäin paljon rikkaampaa elämää kuin aikoinani. Minulla ja miehelläni on yleensä sunnuntaisin kalentereiden kanssa viikkopalaveri, jossa käydään läpi seuraavan viikon aikataulut. Molempien omat työt, kouluajat, lasten harrastukset, turnaukset ja muut menot merkataan tarkoin ylös. Samalla suunnittelen ruokailuajat, vaatehuollon ja ennen kaikkea omat liikuntaharjoitukseni.
Käyn normaaliviikoilla juoksulenkillä vähintään kolmesti ja pari kertaa harjoittelen kuntosalilla. Lisäksi liikun työmatkoillani yhteensä joko juosten tai kävellen reilut viisi kilometriä jokaisena arkipäivänä. Perusviikkoina suunnittelen etukäteen, missä välissä harjoittelen. Teen omista harjoitusajoistani yleensä muutamia vaihtoehtoisia versiota.
Väitän, että minusta on tullut mestari käyttämään jokainen oma liikuntatilaisuuteni hyväksi. Otan usein salikamppeet töihin ja käyn lukion lehtorin työn iloihin kuuluvien ”hyppytuntien” aikana viereisellä kuntosalilla. Iltaisin pääsen käymään lasteni harjoitusten aikana juoksulenkillä. Viikonloppuisin, jolloin meillä on normaalitilanteessa aina jollain lapsella jonkin urheilulajin turnaus, käyn lenkillä esimerkiksi pelien välissä. Suunnittelu kattaa myös ruokailun ja ruokailuajat. Tekemäni ruuat ovat nopeasti valmiita ja toisaalta suosikkejani ovat uuniruuat, koska ehdin käydä paistumisen aikana lenkillä.
Miksi olen pitänyt kaikki nämä vuodet itsekkäästi kiinni omista liikuntaharrastuksistani? Vastaus on helppo: en yksinkertaisesti jaksaisi muuten. Juoksulenkkien ylivoimaisuus on siinä, että voin tehdä ne milloin ja missä vain. Minun ei tarvitse muuta kuin pukea juoksuvaatteet ylleni, laittaa lenkkarit jalkaani, asettaa kuulokkeet päähäni ja lähteä ulos juoksemaan. Ainoastaan kovin kovassa pakkasessa en juokse. Kiireisinä päivinä riittää jopa parikymmentä minuuttia ja elimistöni on reippailun jälkeen täynnä energiaa. Vaikka kotona olisi millainen sekasotku hyvänsä lähden lenkille, sillä en tuhraa kallisarvoista aikaani tässä elämäntilanteessa kodin puunaamiseen.
Lenkkeilen ja kuntoilen mieluummin yksin. Näin minun ei tarvitse tehdä kenenkään kanssa kompromisseja lenkkien pituudesta, vauhdista eikä reitistä. Tämän ajan olen pyhittänyt vain minulle itselleni. Juoksentelen raittiissa ulkoilmassa tuli taivaalta räntää tai vaikkapa vettä mielimusiikkiani kuunnellen. Minun ei tarvitse mennä kuin kotikatu päähän ja olen jo päässyt irti lähes kaikista kiireistäni.
Lenkin jälkeen olen kuin uudestisyntynyt ja valmiina kohtaamaan hektisen arjen sykkeen. Onneksi tämän tietävät lapsenikin, jotka ovat oppineet, ettei äidin lenkkejä kannata perherauhan säilymisen nimissä milloinkaan häiritä.