top of page
Jari Laakso

Miten sen tein?


Sain paljon positiivista palautetta tammikuun lopulla julkaistusta blogista, jossa kerroin elämäntaparemontistani. Lisäksi sain paljon kyselyjä siitä, miten onnistuin pudottamaan painoani pysyvästi parikymmentä kiloa. Seuraavassa vastauksia kysymyksiin.

Kun sain vuonna 2008 herätyksen elämäntaparemonttiin, kiinnitin ensimmäisenä huomiota painooni. Se oli karannut 100 kilon lukemiin, mikä on 178 senttiä pitkälle miehelle hurja lukema. Aloitin dieetin, jossa vältin muun muassa vehnää, hiivaa ja perunoita. Tulokset eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi nopeita, joten päätin kokeilla paastoa.

Alkuun hankin neljän päivän mehupaastopaketin ja tein kaiken oikeaoppisesti huuhteluineen kaikkineen. Sainkin kuurin aikana pois nopeasti kymmenisen kiloa. Kokonaan toinen juttu oli saada paino pysymään saavutetuissa lukemissa. Seuraavaksi otin viikon paaston, jonka alussa kärsin päänsärystä. Vedin kuitenkin paaston sisulla läpi. Lopputulos oli palkitseva, sillä painonpudotuksen lisäksi elimistön puhdistumisesta seurannut virtapiikki oli melkoinen.

Yrityksistäni huolimatta en kuitenkaan saavuttanut pysyvää painonpudotusta. Keväällä 2015 tein sitten suuremman ratkaisun. Testeissä minulle todettiin taas kerran, että ”ihannepainosi on 78 kiloa ja painosi on juuri nyt 93,5 kiloa”. Päätin, että painan lokakuun lopussa 78 kiloa. Elokuussa otin itseäni niskasta kiinni ja vedin viikon sitruuna-vaahterapalmusiirappipohjaisen mehupaaston. Olin sen jo kerran aiemminkin tehnyt ja pidin sitä mukavana kaikessa yksinkertaisuudessaan. Koska siinä ei tule voimakasta ketoositilaa, tarjoaa se mahdollisuuden juosta samaan aikaan. Sain painon pudotettua reilusti alle 85 kilon tasolle. Päätin että yli 85 kilon se ei nouse enää koskaan.

Jatkoin paaston jälkeen uusitulla keveämmällä ruokavaliolla, johon sisältyi huomattavasti aiempaa enemmän kasviksia. Lisäksi kiinnitin entistä enemmän huomiota päivittäisen ruokailuaikatauluuni. Aloin syödä kunnon aamiaisen puuroineen, marjoineen ja mysleineen. Lisäksi muutin iltapalaani siten, että leivän sijaan siihen sisältyi mieluummin hedelmiä, marjoja, rahkaa, jogurttia, raejuustoa tai muuta vastaavaa.

Paaston jälkeinen ruokavalion muutos ja säännöllinen liikunta tuottivat tulosta. Lokakuun lopussa painoin 78,6 kiloa. Vyötärön ympärysmitta oli 95 senttiä eli siitä oli lähtenyt 11 senttiä pois. Tämän jälkeen on paino pysynyt aina tähän päivään saakka reippaasti alle 85 kilon, keskimäärin sen pyöriessä 82 kilon tuntumassa. Minun kokoisella ja mallisella kropalla varustetun on todella haastavaa saada paino pysymään alle 80 kilon tasolla, mikä on edelleen tavoitteeni. Siksi olen minimoinut sokerin käyttöä ja jättänyt lähes kokonaan pois herkut, makeiset ja virvoitusjuomat. Alkoholia käytän nykyään hyvin harvoin.

Jokaisella on oma tapansa pudottaa painoaan, ja minulle toimivinta on ollut paastoaminen. Vuosien saatossa olen mehupaastopakettien lisäksi kokeillut myös muita ratkaisuja, joissa vaivutetaan keho ketoositilaan ja saadaan näin painoa pois matalalla noin 800 kalorimäärällä per päivä. Normaalistihan mies tarvitsee polttoainetta noin 2000 kaloria päivää kohti.

Muutoksessa 70 prosenttia on kiinni ruokavaliosta ja 30 prosenttia liikunnasta. Tärkeintä on päätös ja siihen sitoutuminen. Kun on alkuun päässyt, tuntee muutoksen tuomat positiiviset vaikutukset, pääsee uusimaan garderobiaan ja kuulee positiivisia kommentteja. Kaikki tämä on erittäin palkitsevaa.

250 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page