top of page
Mika Kulju

45 vuotta Juoksija-lehteä


Urheiluun liittyviä lehtiä on tehty Suomessa suunnilleen niin kauan kuin maassamme on harrastettu kilpaurheilua. Monenlaista julkaisua on tullut ja mennyt. Varsinkin lajien erikoislehdet ovat olleet monesti lyhytikäisiä, mutta yksi on kuitenkin onnistunut saavuttamaan jo 45 vuoden iän.


Juoksija-lehti on säilyttänyt asemansa tuulisella lehtikentällä pitkälti intohimoisen asenteensa vuoksi. Lehden synty ajoittuu suomalaisen kestävyysjuoksun kultaisen 1970-luvun nousukauteen, jolloin Juha Väätäinen löi ensi tahdit V-linjan menestykselle elokuussa 1971.

Juoksuinnostusta oli helppo lietsoa, kun kansakunnan esikuvina olivat Lasse Viren, Pekka Vasala ja Martti Vainio. Unohtaa ei sovi myöskään Nina Holmenin hienoa voittoa Rooman EM-kisojen 3000 metrillä 1974 tai Pekka Päivärinnan maastojuoksun maailmanmestaruutta 1973.

Juoksijan perusti uudisraivaajahengessä ja minimaalisella budjetilla Tapio Pekola (1940-2011), jota voi pitää yhtenä erikoisimmista suomalaisen urheilujournalismin edustajista kautta aikojen. Pekolan monesti hyvinkin filosofiset jutut jäivät takuuvarmasti jokaiselle lukijalle mieleen. Toisten mielestä hän oli nero, toisten mielestä kajahtanut fanaatikko.

Jotain Pekolan ehdottomasta asennemaailmasta kertoi, että hän myönsi menettäneensä hetkellisesti työkykynsä vuonna 1984 Vainion dopingkäryn vuoksi. Kuka nykypäivän urheilutoimittaja pystyisi vastaavaan?!

Merkillisimmillään lehti oli 1980-luvun puolivälissä Kari Ilmarisen persoonallisella päätoimittajakaudella. Artikkeleissa oli joskus niin vahva sisäpiirin jutustelun leima, että lukijan oli vaikea pysyä kärryillä.

Juoksijan historiaa ei voi käsitellä, jos ei mainitse toimittaja Matti Hannusta. Hänen intohimoiset ja perusteelliset artikkelinsa ovat olleet lehden suola vuodesta 1972 lähtien. Hannus on myös viimeisiä suomalaisen yleisurheilun kultakauden toimittajia, jotka ovat edelleen aktiivisesti rivissä.

Nykyään Juoksija on lähempänä urheilulehtien valtavirtaa kuin joskus villeimpinä vuosinaan. Silti lehdestä löytyy edelleen persoonallisia helmiä. Esimerkiksi pitkään jatkunut juttusarja ”Miksi juoksen” on loistava. On ollut hienoa lukea, kun Jouni Hynysen kaltainen äijärokkari on kertonut harrastuksestaan. On melkoisen vaikeaa kuvitella Kotiteollisuuden Hynynen juoksutrikoissa…

Viitisen vuotta vanhassa numerossa silloinen Jokereiden kiekkopomo Jarmo Kekäläinen kertoi selvittäneensä maratonin alle kolmen tunnin. Kekäläinen sanoi, että ”en halua olla vain mukavuustilassa”. Voiko ikuisen urheilijan elämänfilosofian enää paketoida paremmin yhteen lauseeseen? Arvostus miestä kohtaan nousi silmissä!


81 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page