top of page
IMG_0010_edited
IMG_6614
IMG_6773
IMG_6705
IMG_6786
IMG_6609
IMG_9471
IMG_6601
IMG_6626
IMG_6651
IMG_9446
IMG_6679
IMG_6693
IMG_6698
IMG_6772
IMG_6791
IMG_6715
IMG_9546

OLE OMAN ELÄMÄSI VOITTAJA

The Camp 2.0 TÄHTIESIINTYJÄT ESITTELYSSÄ!

Leo Pekka Tähti

Leo Pekka Tähti

Suomalaisen sisun perikuva vailla vertaa ja omassa urheilulajissaan elävä legenda! Hän on juuri oikea ihminen puhumaan asenteen merkityksestä elämässä, urheilussa ja kuntoilussa. Monet esteet urallaan kukistanut Leo-Pekka on muun muassa viisinkertainen paralympialaisten voittaja pyörätuolikelauksessa ja Vuoden Urheilija 2016. Hänen nimissään on myös pyörätuolikelauksen T54-luokan 100 metrin maailmanennätys. Leo-Pekka kertoo, mistä hän ammentaa päivittäisen energiansa harjoituksiin ja arkeen.

Mervi Kallio

Mervi Kallio

Suomen suosituimpia tv-esiintyjiä, jonka tuntevat MTV Sportin lähetysten ansiosta kaikki urheilua seuraavat. Mervi ei pelkää ottaa työssään koviakaan haasteita vastaan, mikä vaatii rautaista kuntoa. Hän onkin energinen urheilunainen, joka harrastaa monipuolisesti kuntoilua. Mervi on tehnyt uran myös lentoemäntänä, joten työssä matkustaminen on hänelle tuttua muutenkin kuin F1:n maailmasta. Mervi onkin oikea ihminen kertomaan, miten paljon matkustava uraihminen suunnittelee kuntoilunsa.

Olli-Pekka Karjalainen

Olli-Pekka Karjalainen

Euroopan mestari vuodelta 2006. Hänen ennätyksensä 83,30 on samalla myös Suomen ennätys. Karjalainen voitti kultaa Kalevan kisoissa ennätykselliset 15 kertaa peräkkäin! Nykyään O-P työskentelee valmennuksen asiantuntijana Kuortaneen urheiluopistolla. Yleisurheilun entinen maajoukkuekapteeni on sulava esiintyjä, joka ei jätä ketään kylmäksi. O-P on The Campin luennoitsija ja myös yksi harjoitusten vetäjistä.

Tarja Virolainen

Tarja Virolainen

Juoksuharrastus vei kerralla mennessään! Tarja aloitti vasta nelikymppisenä, mutta on jo tähän mennessä juossut ensimmäisenä suomalaisena naisena kaikki kuusi World Marathon Majors -sarjaan kuuluvaa maratonia: Tokio, Boston, Lontoo, Berliini, Chicago ja New York. Seuraavaksi hänen tähtäimessään on juosta maraton kaikilla maailman mantereilla. Siksi hän on oikea ihminen vastaamaan kysymykseen "Miksi juoksen". Samalla hän avaa juoksijan sielua, josta Tarja julkaisi myös kirjan 4.1.2018.

Satu Kaski

Satu Kaski

Psykologian tohtori, tietokirjailija ja ammattivalmentaja. Satu on toiminut psyykkisen valmennuksen, esimies- ja työyhteisövalmennusten ja erilaisten koulutusten parissa. Kirjojen kirjoittaminen ja tutkimusten tekeminen ovat mahdollistuneet näiden innovatiivisten, mielenkiintoisten ja sopivalla tavalla haasteellisten asiakaskontaktien kautta. The Campilla Satu Kasken luennon aiheena on ”Miksi toiset onnistuvat ja toiset taas eivät.”

Riikka Sarasoja-Lilja

Riikka Sarasoja-Lilja

Hiihtänyt maailman huipulla Suomen maajoukkueessa. Riikka on MM-pronssimitalisti vuodelta 2013 Val di Fiemmen kisoista. Lopetettuaan hiihtouransa vuonna 2015 Riikka on tehnyt uraa fysiikkavalmentajana, vetäen muun muassa juoksukouluja.

Timo Sydänmaanlakka

Timo Sydänmaanlakka

Firstbeatin hyvinvointitoimintojen esimies, joka ollut rakentamassa parempaa työhyvinvointia vuodesta 2013 lähtien. Hän on ollut mukana tuottamassa henkilöstöjohdon tarpeisiin sopivia hyvinvointiratkaisuja yli kymmenen vuoden ajan. ”Yli 150 000 suomalaisen työntekijän mittausaineiston pohjalta tiedämme kuinka hyvinvointia johdetaan ja kuinka pienillä elämäntapavalinnoilla on vaikutusta.”

Mikko Lilja

Mikko Lilja

Liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilainen, jolla on monipuolista kokemusta valmentamisesta aina työnhyvinvointiasiakkaista huippu-urheilijoihin. Mikko työskentelee nykyään Hintsa Performancen palveluksessa ja hän on erikoistunut yksilölliseen ja kokonaisvaltaiseen valmentamiseen pysyvien ja mitattavien muutosten aikaansaamiseksi.

Jaakko Kotisaari

Jaakko Kotisaari

Hyvinvoinnin ja liikunnan moniosaaja, pitkän linjan firstbeatiläinen. Hyvinvoinnin saralla kaiken nähnyt sanaseppo lukee tarkasti myös Hyvinvointianalyysiraportin rivien välit, antaa syvälliset palautteet ja kouluttaa asiantuntijoita vankalla osaamisellaan. Jäätelöbaarin isäntä sekä pehmeän ja lämpimän ruoan ystävä jahtaa vapaa-ajallaan pyöriviä palloja sekä oman suorituskykynsä äärilaitoja elämää ihmetellen.

Jari Laakso

Jari Laakso

Maratonseikkailija. Modernin markkinoinnin, myynnin ja liikkeenjohtamisen hallitseva diginatiivi. Avalonin perustaja – 24 vuotta kasvuyrittäjyyttä. Toimii Valley Bros:n hpj:nä kasvattamassa perheyhtiötä. Kehittäjänä ja sparraajana omissa yhtiöissään ja hallitusjäsenyyksien sekä toimeksiantojen kautta myös muissa yrityksissä. Tehnyt nelikymppiseksi tultuaan ison elämäntapamuutoksen ja vetänyt läpi jo mm yksitoista maratonia. Siksi Jari onkin oikea ihminen kertomaan "Miten sen tein!"

Mika Kulju

Mika Kulju

Maratonseikkailija. Kirjailija ja yritysviestinnän konsultti. Media-Arena Oy:n perustaja (1997). Entinen kestävyyslajien juniorikilpaurheilija, joka on tehnyt pitkän uran muun muassa urheilutoimittajana. Julkaisujen listalta löytyy yli 10 tietokirjaa urheilusta sotahistoriaan. Ammattikokemukseen kuuluu kirjoittamisen lisäksi televisio- ja radiotöitä. Vuodesta 1976 joka vuosi vähintään kerran lappu rinnassa hiihdossa, juoksussa, suunnistuksessa, soudussa tai uinnissa.

Jussi Töyrylä

Jussi Töyrylä

Kuortaneen Urheiluopiston toimitusjohtaja. Aiemmin Jussi toimi 13 vuotta Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtajana ollen merkittävä tekijä koko Levin suurimpien kasvun vuosien aikaan. Kuortaneen isännällä on täten monipuolinen näkemys niin liikuntaan, matkailuun tapahtumiin kuin ohjelma- ja elämyspalveluihinkin liittyen.

bottom of page