Harvoin olen nähnyt kymmenen kilometrin jälkeen niin tyytyväisiä veikkoja kuin kuvan seikkailijakaksikko mitalit kaulassa lauantaina Raatin stadionilla Oulussa. Terwamaratonin yhteydessä juostulla Terwakympillä vauhtimme ei ollut kummoinen, mutta tällä kertaa maaliin selviäminen oli tavoitteista tärkein. Jari oli nimittäin onnistunut touhuamaan kylkiluunsa murtuneeksi muutama viikko sitten, ja oma osallistumiseni oli vaakalaudalla edellisen viikon takareisivamman vuoksi. Kaiken kaikkiaan syyskuu oli juoksuharrastuksen kannalta erikoinen kuukausi.
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna vaimoni Erja kävi juoksemassa Ruskamaratonin puolikkaan, jonka hän totesi kuntoilijalle maastoltaan melkoisen raskaaksi. Erja kaipaili tapahtumaan lisää karnevaalimeininkiä, mitä luulisi Levin riemuliitereistä helposti löytyvän. Levillä jos missään voitaisiin järjestää kunnon karnevaalikisa, jossa tärkeintä olisi hauskanpito loppuajan seuraamisen sijasta! Kuriositeettina mainittakoon, että Erja testasi ennen puolikasta kuntoaan juoksemalla aamulla töihin. Matkaa Torniosta Keminmaahan kertyy 22 kilometriä. Se oli hyötyliikuntaa parhaimmillaan!
Itse innostuin kovasti Alatornion Pirkkojen Marathon 2h Challenge -tapahtumasta, joka juostiin Pohjan stadionilla 19. syyskuuta. Tavoitteena oli juosta maraton viestinä kahden tunnin vauhtia, mikä tarkoittaa keskimäärin 34 sekunnin 200 metrin osuuksia. Olen aina pitänyt radalla juoksemista ylevänä asiana, joten tein tapahtumaan valmistautuessani itselleni todella harvinaisia 100-200 metrin maksimivetoharjoituksia. Kokemus oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että se toi konkreettisesti esille maailman huippumaratoonareiden uskomattoman hurjan matkavauhdin. Suosittelen kokeilemaan!
Innostukseni meni jopa niin pitkälle, että hankin ensimmäiset piikkarini sitten 1980-luvun. Hurmos kostautui haastekisaa edeltävänä keskiviikkona, jolloin vasen takareiteni kirrasi, kun juoksin piikkareilla radalla ensimmäistä kertaa 32 vuoteen. Se oli muistutus siitä, että jalkojen lihakset eivät kestä enää ihan samoja asioita kuin parikymppisenä. Niinhän siinä kävi, että päädyin takareisivammaisena kierrostenlaskijaksi, mikä oli omanlaisensa elämys urheilun kirjossa. Jälkikasvu hoiti viestissä yhteensä 24 osuutta, joten katsottavaa riitti ihan omasta takaa. Toivottavasti ensi vuonna saan itsekin mahdollisuuden juosta tässä mielenkiintoisessa tapahtumassa.
Palaan blogin lopuksi Terwakympin maalialueelle Raatin hienolle stadionille, jossa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Kuntoilijan elämässä on se hyvä puoli, että jokaisen pienen vastoinkäymisen jälkeen voi aloittaa harrastuksen jälleen käytännössä alusta uudella asenteella ja uusin tavoittein. Ensi talvena kaksikkomme lähtee mielenkiintoiseen seikkailuun, jossa jää on alustana olennaisessa roolissa. Tuota tavoitetta silmällä pitäen Terwakymppi kävi hyvästä uuden harjoituskauden avauksesta.