• Mika Kulju

Polkujuoksuseikkailu Junkersin hylylle


Helmikuun ensimmäisenä päivänä sotavuonna 1944 saksalainen kuljetuskone mallia Junkers Ju 52 eksyi lumimyrskyssä ja törmäsi Moloslaen seinään Aakenustunturilla. Kaikki neljä miehistön jäsentä kuolivat, eikä heidän kohtalostaan tiedetty pariin kuukauteen mitään. Kevään tullen saksalaiset löysivät hylyn, jossa oli ainoana henkiin jääneenä koiranpentu. Koiran selviämiseen johtanut ruokavalio on oma kauhutarinansa, joten jätetään se tässä hyvän maun nimissä kertomatta. Tarinan mukaan koiranpentu sai nimekseen Junkkeri.


Saksalaiset räjäyttivät koneen perusteellisesti kappaleiksi, ja hylyn jäänteet saivat olla pitkään rauhassa. Lapin sota päättyi 27. huhtikuuta 1945, mistä kului lähes kaksi ja puoli vuotta ennen kuin viranomaiset saivat paikallisilta ilmoituksen hylystä. Syyskuussa 1947 Rajavartiostojen esikunta ilmoitti seuraavaa: ”Koneen moottorit ovat ruhjoutuneet ja osaksi romutetut; runko räjäytetty ja ruhjoutunut; ohjauslaitteet, ohjaamo ja laskutelineet rikkoutuneet tai räjäytetyt; tasot melkein ehjät.”

Nykyään Junkers on karttaan merkityn vaellusreitin varrella ”turistikohteena”. Polun varressa on koneen peräosa, rahtina ollut Messerchmitt Me 110:n syyläri sekä sekalaista romua. Kohde on hyvin tunnettu, mutta monista sotahistorian töistäni huolimatta en ollut koskaan aiemmin käynyt paikalla. Ehdotinkin Laakson Jarille polkujuoksuseikkailua kohteeseen, ja hän lähti enemmän kuin mielellään mukaan hölkkäkaveriksi ja valokuvaajaksi.


Lähdimme liikkeelle Totovaaran parkkipaikalta, jossa luulimme autojenpaljouden perusteella olevan meneillään jonkun yleisötapahtuman. Tunturissa riittikin samoilijoita kymmenittäin. Lähdimme nousemaan tunturin päälle johtavaa reittiä vajaat pari kilometriä, minkä jälkeen opasteella merkitty polku erkanee Junkersin hylylle reilun kolmen kilometrin päähän. Polku on melkoisen alkukantainen, joten juoksemisesta pääsi aidosti nauttimaan vain harvoilla kivettömillä ja oksattomilla polkupätkillä. Muutenkin retki oli enemmän reipasvauhtinen vaellusseikkailu kuin puhdas polkujuoksulenkki.


Perehdyin lento-onnettomuuden historiaan seikkailua edeltävinä päivinä, joten varsin nopeasti valokuvauksen jälkeen suuntasimme turistikohteesta suoraan jyrkkää rinnettä ylös. Koneen törmäyspaikka on nimittäin huomattavasti ylempänä rinteessä. Raskas ja hidas kiipeäminen kivirakkaa ylöspäin kannatti, sillä lentokonepellin palasia alkoi tulla vastaan, ja ylempää löytyi lisää pieniä romukasoja ja peltiä. Samalla pääsimme ihailemaan tunturin tarjoamia huikeita maisemia. Noin 600 metrin pituinen kiipeily tunturin laelle muodostuikin retken varsinaiseksi kohokohdaksi.

Paluumatkan teimme maisemareittiä vapaamuotoisesti noudattaen. Varvikkoista rinnettä oli miellyttävä hölkkäillä myötämäkeen, kun sääskiä ja mäkäräisiä ei näkynyt koko reissun aikana missään. Lähes kolmen tunnin retken päätteeksi juoksimme lopun hieman reippaampaan tahtiin. Addnaturen verkkokaupasta olivat testissä Salomon Supercross Blast GTX -kengät ja Camelbak Hydrobak Light Hydration Backpack -juomareppu, jotka osoittautuivat muilta juoksijoilta saamiensa kehujen arvoisiksi. Testin kokemuksista enemmän seuraavassa blogissa.


Lenkin jälkeen huuhdoimme hien ja pölyn uinnilla Ylläsjärvessä, minkä jälkeen ohjelmassa oli automatka pihvi-illalliselle Tornioon. Päivässä ehtii näkemään ja kokemaan monenlaista, kun on oikeassa seurassa. Ennen Aakenustunturin seikkailua kävimme toisessakin sotahistorian kohteessa, josta kerron tarkemmin seuraavassa kirjassani.


284 katselukertaa