Maratonin starttiviivalla sitä aina miettii, että mihin tuli lähdettyä. Maaliviivalla tunne on, että hienoa kun tuli lähdettyä. Erityisesti viimeisimmällä maratonseikkailulla tämä tunne oli vahvasti pinnassa ja pohdinkin tässä nyt, että miksi näin? Ydinasiahan on, että maratonin aikana tapahtuu monia asioita, jotka voivat selittää muutoksen alkutuntemuksessa ja loppufiiliksessä. Ensinnäkin maraton on erittäin fyysisesti haastava tapahtuma. Starttiviivalla on jännitystä, epävarmuutta ja ehkä jopa pelkoa siitä, miten keho kestää pitkän matkan juoksemisen. Tämä tunne herättää ajatuksia siitä, miksi päätin osallistua maratonille ja onko tämä oikeasti sen arvoista. Kuitenkin matkan edetessä ja kilpailun aikana koen erilaisia tunteita ja saan palkintoja itselleni. Kuten ammattilaiset toteavat, vapautuu juoksun aikana endorfiineja, jotka ovat kehon luonnollisia "onnellisuushormoneja". Tämä on se seikka, joka tuo tunteen hyvinvoinnista, mielihyvästä ja jopa euforiasta. Lisäksi maratonilla koetut fyysiset ja henkiset haasteet antavat tunteen hienosta saavutuksesta ja siitä, kun pystyn voittamaan omat rajani ja saavutan tavoitteeni. Kun saavutan maaliviivan, tunnen suurta iloa ja ylpeyttä siitä, että olen suorittanut maratonin. Muistelen kaikkia niitä ajatuksia ja tunteita, jotka kävin läpi matkan varrella ja arvostan mielessäni sitä, että kestävyys, tahdonvoima ja sinnikkyys auttoivat minut pääsemään maaliin asti. Maratonin suorittaminen on aina myös symbolinen voitto omasta itsestä ja matkalla kohdatuista haasteista. Jokaisen juoksijan kokemus maratonista on yksilöllinen, ja nämä syyt voivat vaihdella henkilöstä toiseen. On mahdollista, että juoksu tuo sinulle muita syitä tuntea iloa ja tyytyväisyyttä. Tärkeintä on kuitenkin se, että matkalla löytää jotain merkityksellistä, mikä tuo sinulle positiivisia tuntemuksia. Itsensä voittaminen on aina se paras voitto!
