Sveitsiläinen kirjailija Robert Walser toteaa, että tarve päästä paikasta toiseen kokematta mitään matkan varrella on silkkaa hulluutta. Kun juoksee Kuusamossa 34 kilometriä Karhunkierros Nuts -juoksukisan, kokee yllättävän paljon. Minulla päällimmäisenä olivat ilo, onnellisuus, nöyryys ja kiitollisuus. Se, että on terve. Se, että voi harrastaa. Se, että on tukijoukkoja ja kannustajia. Se, että elää.
Yksi tärkeimmistä arvoistani on aina ollut hyvä terveys. Se on iän myötä vain vahvistunut ja syventynyt. Minulle hyvä terveys on täydellisen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila, jota kuolemanpelko täydentää. Juoksen siis pakoon kuolemaa, mutta hymy naamallani.
Juostessa on helppoa olla onnellinen. Kun aivot saavat happea ja hormoneja, niin mikään ei harmita. Lenkkarit jalassa työasiat on helppo unohtaa, positiiviset ajatukset voittavat negatiiviset ja elämässä silloin on motivaatiota, toivoa sekä päämäärä. Sitoutuminen johonkin eli maaliin pääsemiseen ja terveenä pysymiseen tuo vakautta, varmuutta sekä elämäniloa.
Juostessa onkin helppoa nauttia elämästä. Edetessä tavoitteellisesti elämässä on mieltä ja tarkoitus. Ranskalainen lause ”Joie de vivre” tarkoittaa iloa elää, mutta myös halua elää. Elämä on kaunista, on syy elää. Juoksu tekee sen konkreettiseksi, elämän tuntee, se on intohimoa, riemua, nautintoa sekä iloa, mutta samalla rauhaa, autuutta ja tasapainoa. Juostessa kokee olevansa oman elämänsä keskipiste.
Paitsi juostessa, myös elämässä voi aina valita olla onnellinen. Se pätee myös silloin, kun nousee Valtavaaran jyrkkiä nousuja ja tuntuu, että läkähtyy ja jalat meinaavat pettää. Silloinkin voi nauttia maisemista, hengittää väkevästi ja todeta, että jalat ja elämä kantavat. Matkan aikana ponnistellessa ehtii tuntea niin syvää toivottomuutta kuin toisaalta ilmaan nostavaa euforiaa: siinä hetkessä on kaikki läsnä: menneisyys, nykyisyys ja tuleva. Keskellä metsää myös luontokokemus vahvistuu, ja voi kokea olevansa osa luontoa. Kauneus onkin luonnolle ominaista.
Sekä elämä että juoksu ovat yksinkertaisia, mutta kuitenkin haastavia. Tärkeintä on eteneminen ja kehittyminen, ja niissä molemmissa voi itse valita vauhdin. Tärkeintä on, ettei sammaloidu. Amerikkalaisen kalliokiipeilijä Alex Honnoldin sanoin: ”Kukaan ei saavuta mitään suurta elämällä mukavasti ja olemalla onnellinen.”
Tšekkoslovakialainen kestävyysjuoksija ja nelinkertainen olympiavoittaja Emil Zátopek on aikanaan sanonut, että jos haluat voittaa jotain, niin juokse satanen. Jos taas haluat kokea jotain, niin juokse maraton. Luulen, ettei Zátopek koskaan juossut Kuusamon maastoissa. Jos hän olisi juossut, niin hän sanoisi, että jos haluat elämyksiä, niin juokse Karhunkierros Nuts. Matkan pituudella ei ole niin suurta väliä.
Ranskalaiset juoksijat kutsuvat pieneksi kuolemaksi maaliintulon jälkeistä hetkeä, sitä kun kaikki on annettu ja ihana maaliviiva vie tajunnan hetkeksi. Ehkä tässä onkin se suurin viisaus, miksi maratoonareilla ja pitkän matkan polkujuoksijoilla tunteet ovat pinnassa maalissa. Maaliintulo on se oma vuorenhuippu, oma tavoite, oma unelma, ei kenenkään toisen. Kaikki on itsestä kiinni: onni suosii sitä, joka onnistuu.
Blogin kirjoittaja on kempeleläinen maratoonari (17 juostua maratonia).
Kuvat: Poppis Suomela