Edellisen kerran maratonseikkailijat olivat lähtöviivalla viime joulukuussa Honolulussa. Jos silloin joku olisi ennustanut, että kaksikon seuraava startti on kasvomaski päässä Oulussa, olisimme pitäneet henkilöä mielenvikaisena.
Näin siinä nyt kuitenkin kävi, että vuoden ainoa startti oli Terwakymppi meille molemmille erittäin tutussa Oulussa ja kasvomaski oli naamataulua koristamassa. Järjestäjien suosituksen mukaisesti juoksimme ensimmäiset pari sataa metriä maski päässä, minkä jälkeen joukon hajaannuttua aikamme erikoisuuden symboli löysi tiensä roskakoriin. Kieltämättä tuolla hetkellä mielessä kävi ikävä ajatus turhasta kulutuksesta.
Koronan käytännössä suljettua ulkomaanmatkat päätimme jättää kansainväliset seikkailumaratonit tänä vuonna väliin. Alun perin tarkoituksemme oli juosta tänä syksynä hieman erikoisempi Helsinki Night Trail, mutta lopulta päädyimme tuttuihin maisemiin, joihin ei tarvitse matkustaa julkisessa liikenteessä. Maratonia en tosin lähtisi Oulussa juoksemaan, sillä lenkkeilen samoilla reiteillä lähes joka viikko. Minusta seikkailumaratonien suurimpia huvituksia on, ettei reittiä tunne etukäteen, vaan se tulee tutuksi matkan varrella. Siksi kymppi tutuilla pyöräteillä oli tällä kertaa oikea valinta.
Oulussa harvemmin lenkkeilevälle maratoonarille kahteen kertaan kierrettävä 21,1 kilometrin reitti on erittäin miellyttävä. Kilpailukeskuksena on legendaarinen Raatin stadion, joka on harvoja Suomessa kaupungin ydinkeskustan läheisyydessä sijaitsevia urheilupyhättöjä. Raatista reitti suuntaa kohti Nallikaria, josta siirrytään Toppilan kautta Oulujoen rantamaisemaan, jota pitkin jatketaan aina Poikkimaantien sillalle saakka. Sillan ylityksen jälkeen paluumatka Raattiin pitkin Oulujoen rantaa on reitin varsinainen helmi. Komeiden jokimaisemien bonuksena on, että reitti on lähes täysin tasainen.
Voin suositella Terwamaratonia kohtuullisen pitkällä kokemuksella, sillä juoksin samassa tapahtumassa puolikkaat jo vuosina 1995 ja 1996. Reitti oli tälläkin kertaa selkeästi merkitty ja risteyspaikoilla opastajat pitivät huolen suunnassa pysymisestä. Kaikkiaan järjestelyt olivat erittäin toimivat, vaikka huoltoa en matkan varrella testannut näennäisen kiireeni vuoksi.
Terwakympin juoksemisesta jäi monella tapaa harvinaisen hyvä fiilis. Olen ollut joka vuosi vähintään kerran lappu rinnassa kesästä 1976 lähtien, joten perinne ei päässyt katkeamaan koronankaan keskellä. Lisäksi Jari alkoi suunnitella melkein heti maaliintulon jälkeen maratonia kevääksi, joten seikkailuja on luvassa jatkossakin.
