Syö paino haltuun!
Syömiseen liittyvät valinnat ovat pysyvän painonhallinnan keskeisimmät avaimet. Minulla on ravinnon suhteen muutamia niin lapsuuden kodistani periytyneitä kuin itse kokeiltuja periaatteita, joita olen noudattanut lähes aina. Olen vakuuttunut, että ruokaan ja syömiseen liittyvät hyvin yksinkertaiset metodit ovat auttaneet pitämään painoni suurin piirtein samoissa lukemissa lähes koko aikuisikäni.
Ensimmäinen periaatteeni on jo edesmenneen isäni slogan, ettei kannata syödä ”yli kylkien”. Tällä hän tarkoitti sitä, ettei ruokaa kannata ahmia, ei hotkia nopeasti eikä syödä liikaa. En syö ilooni, en suruuni, enkä harrasta myöskään sosiaalista syömistä. Syön edelleenkin hyvin hitaasti ja rauhallisesti, sillä toinen isäni sanonta oli, että ruuansulatus alkaa suussa.
Toinen periaatteeni on ateriarytmi. Syön yksinkertaisesti silloin kuin minulla on nälkä. Olen sitä mieltä, että tärkein perusta päivälle on runsas ja ravitseva aamiainen. Olen syönyt aamiaisen aina, joten minulla on aamulla tavanmukaisesti herätessäni nälkä. Nykyisin aamupalaani kuuluvat kauraleseet, marjat, maustamaton jugurtti sekä paistettu kananmuna. Töissä syön monipuolisen lounaan. Päivällä syön välipalaksi useinmiten jonkin hedelmän. Kotona syön päivällisen ja illalla vielä ennen nukkumaanmenoa iltapalan. Jos olen treenannut päivän mittaan kovemmin, syön luonnollisesti enemmän. Juon vettä päivässä vajaat kaksi litraa. Kovempina harjoittelupäivinä ja saunan jälkeen vettä kuluu luonnollisesti vähän enemmän.
Kolmantena periaatteenani syön itse tehtyä ruokaa. Syön hyvin harvoin tuotteita, joiden alkuperää tai koostumusta en tunne. Suosin raaka-aineissa ennen kaikkea kotimaisia tuotteita, koska esimerkiksi suomalaisia kasviksia ja marjoja voin syödä huoletta ilman keittämistä. Välttelen perheemme ruokapöydässä eineksiä, mutta toisinaan niistäkin saa kiireisessä arjessa tuunattua aivan ravitsevia ruokia.
Neljäs ruokaan liittyvä periaatteeni ovat ravitsemussuositukset, joita olen tietämättäni noudattanut pienestä pitäen. Tähänkin perusoppi tuli lapsuuden kodistani, jossa kaiken ravinnon perustana olivat itse kasvatetut vihannekset ja juurekset. Lisäksi syyskesät kerättiin pihapiirin pensaista ja lähimetsistä koko perheen voimin pakastimet täyteen erilaisia marjoja. Isäni kalasti kesät talvet, joten tuoretta kalaa oli käytännössä jatkuvasti tarjolla. Kananmunat haimme lähellä olleesta kanalasta. Lihaa oli saatavilla harvakseltaan, piilorasvoista – sokereista, makkaroista ja makeista herkuista – puhumattakaan.
Ilokseni olen huomannut, että jo 1970-luvun lapsuudestani periytynyt ravitsemuksellinen pohja on käytännössä sama kuin nykyisin käytössä olevat viralliset ravitsemussuositukset. Puoli kiloa päivässä tuoreita vihanneksia on erittäin hyvä perusta, jolle on helppo rakentaa terveellinen ruokavalio. Yksinkertaistettuna teen ateriat niin, että lautasellani on puolet kasviksia, neljännes lisuketta ja neljännes proteiinia. Lisäksi lorautan salaatin tai leivän päälle kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä. Periaatteenani on syödä rasvat näkyvässä muodossa, jolloin niiden määrä on paljon helpompi hahmottaa.
Olen huomannut, että suuri ongelma ravitsemuksellisesti ja painonhallinnan kannalta on se, että syömme liian kuituköyhää ravintoa. Rasvainen ja sokerinen pikaravinto ei pidä näläntunnetta pitkään loitolla. Tällaisia energiapommeja useita kertoja päivässä napsimalla sekoittuu pitkässä juoksussa sokeriaineenvaihdunta, ja lisäksi se kerryttää aivan turhia kiloja.
Länsimaissa ihmiset ovat ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa ruuan eteen ei tarvitse ponnistella. Historioitsijana olen tutkinut syömiseen liittyviä asioita ihmiskunnan eri vaiheiden aikana. Miljoonien vuosien ajan ihminen sananmukaisesti juoksi ruuan perässä ja oli pakostakin sekasyöjä. Nykyisin imaisemme nopeasti ja paljon kerralla hyvin energiatiheää pikamättöä, joka täyttää, mutta ei ravitse tarpeeksi. Pian onkin taas nälkä ja jälleen pitäisi saada nopeasti suuhunsa jotain, joka on taas yleensä teollisesti valmistettua rasvaista, suolaista tai makeaa keinotekoista ruokaa. Tästä saattaakin lähteä pahimmillaan liikkeelle hyvin epäterveellinen kierre, jota taas pönkittävät kiire ja stressi.
Vaikka sain lapsuudessani järkevän ruokaperinnön, ei se estänyt minua tekemästä hullujakin kokeita ruualla. Muistan esimerkiksi, kuinka 2000-luvun alussa hurahdin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon selittämättömien vatsavaivojen siivittämänä. Samalla treenasin aktiivisesti. Eräällä pitkällä lenkillä tulikin noutaja, kun hiilihydraattivarastoni yksinkertaisesti loppuivat kuin seinään. Opin tästä karusta kokemuksestani kantapään kautta, että ruokavaliossa on keskeisellä sijalla monipuolinen kokonaisuus ja kohtuus kaikessa.
Ainakin minut on rakennettu niin, että tarvitsen sopivassa suhteessa hyviä hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja. Tämän kokemuksen jälkeen en ole kieltänyt itseltäni muita tuotteita kuin ne, jotka olen joutunut keliakian takia rajaamaan. En myöskään syyllistä itseäni, kun joskus herkuttelen. Nautin hyvästä ruuasta hitaasti ja rauhallisesti. Yksinkertaistaen syön elääkseni, en elä syödäkseni.
