Ikääntyminen ja liikunta
Lähes joka kerta, kun kerron harrastavani juoksua useita kertoja viikossa vuoden ympäri, saan kuulla kysymyksen, että miten polveni kestävät. Ja joka kerta vastaan, että hyvin. Ihminen on luotu liikkumaan, joten liike on lääke: polveni ovat todennäköisesti paremmassa kunnossa juuri liikkumisen ansiosta, eikä toisin päin. Puhumattakaan muista vaivoista tai sairauksista.
Oikein toteutetulla ja järkevällä liikunnalla on vain vähän terveyshaittoja. Lähes jokainen voi aloittaa liikuntaharrastuksen ja lisätä sitä niin, että aerobinen kunto paranee ja terveysvaikutukset, kuten unen laadun paraneminen, alkavat näkymään.
Liikunnan voi aloittaa milloin vain. Menneisyytesi ei määritä sinua, eikä menneisyytesi päätöksillä ole mitään merkitystä, joten tärkeintä on aloittaminen nyt. Tänään. Erityisen tärkeää säännöllinen liikkuminen on keski-ikäisillä ja ikääntyneillä ihmisillä, joiden arjessa ei ole muuta liikuntaa. Liikunta ei tietenkään estä vanhenemista, mutta se voi hidastaa iän tuomia muutoksia ja pienentää niiden astetta ja seurauksia.
Kun aloitin säännöllisen juoksuharrastuksen vuonna 2006, vaivasivat polvikivut minua muutaman kuukauden ajan. Ne loppuivat käytyäni urheiluliikkeessä jalka-analyysissä ja vaihdettuani juoksukengät minulle sopiviksi: minun juoksukenkäni pitää olla lievästi ylipronatoiva. Lisäksi käytän hyvin iskunvaimennettuja tossuja, koska juoksen pääasiassa asfaltilla. Kun aikanaan löysin itselleni sopivat kengät eli Asicsen mallin GT-2000:n, olenkin pysynyt niissä. Tärkeää on myös ostaa uudet tossut riittävän usein, koska kenkien kuluessa askellus muuttuu. Lenkkeilyn aiheuttamien kipujen tai rasitusvammojen syy onkin useimmiten vääränlaiset tai liian kuluneet tossut. Toisaalta, jos kenkä tuntuu hyvältä jalassa, sillä on hyvä juosta eikä mitään vaivoja ilmene, niin silloin se on hyvä käyttäjälleen.
Vaikka en lääketiedettä olekaan opiskellut, niin uskon, että polvivaivoihinkin paras lääke on liikunta. Säännöllinen liikunta voitelee nivelrustoja, jolloin liikunnalla on vähintäänkin ennaltaehkäisevä vaikutus nivelkulumien muodostumisessa. Myös painon pudotus vähentää rasitusta polvissa sekä nivelissä, mutta ylipainoisen kannattaa aloittaa säännöllinen liikkuminen maltillisesti.
Tärkeintä on löytää itselle sopiva liikkumismuoto. Jos juoksu ei maistu tai tekee kipeää, kannattaa kokeilla vaikkapa hiihtoa, uintia tai pyöräilyä.
Kuntosaliharjoittelua kannattaa harjoittaa jokaisen, koska lihasvoima heikkenee iän myötä, erityisesti 50 vuoden iästä eteenpäin ja kiihtyen. Myös koordinaatiokyky ja tasapaino heikkenevät iän myötä, joten lihasharjoittelu auttaa välttämään onnettomuuksia sekä tapaturmia. Hyvä liikkuvuus auttaa monessa asiassa ja mahdollistaa monipuolisemman harjoittelun.
Minulle motivaatio liikkumiseen tulee arvoistani, joista tärkeimpänä on hyvä terveys. Jotta harjoittelusta tulee rutiini, on kuitenkin hyvä olla selkeä tavoite, jota varten treenaa. Minulla se on aina seuraava maraton, johon ilmoittautuminen tulee tehtyä hyvissä ajoin, jopa vuosi ennen kisaa. Kun kisapaikka, lentolippu ja majoitus on varattuna, on helppo tehdä treeniohjelma ja lähteä lenkille sateisenakin päivänä. Tavoite ohjaa toimintaa.
Ikääntyneen on hyvä muistaa myös kehonhuolto eli riittävä venyttely, lämmittely, lepo, uni, monipuolinen ravinto sekä vedenjuonti. Monen juoksijan treenaamisen keskeyttää luupiikki eli tulehtunut jalkapohjan kalvojänne, plantaarifaskiitti. Minä pyrin ehkäisemään sitä venyttelemällä päivittäin jalkapohjia, akillesjännettä sekä takareisien ja pohkeiden lihaksia.
Liike voitelee kehoa ja ylläpitää sen toimintakykyä. Uskallanpa väittää, että liikunta on ihmisen hyvinvoinnin kannalta tärkeämpää kuin esimerkiksi terveysravinto. Toki usein käy niin, että aktiiviliikkujalla on urheilijan identiteetti, jolloin pakettiin kuuluu luonnollisena osana mm. terveellinen ruoka, kohtuullinen tai vähäinen alkoholin käyttö sekä tarvittavat lisäravinteet.
Aktiivisen elämän aloittamisessa eli elämäntaparemontissa tärkein on aloittaminen. Nyt. Tänään. Tärkeää on myös jatkaa liikkumista, lähtökohtaisesti päivittäin. Huomenna voi olla kuumetta, pakollinen käynti jossain tai vaikkapa lapsen koulun vanhempaintapaaminen, joten parempi on liikkua tänään. Järkevää on myös liikkua monipuolisesti, niin aerobisesti kuin kuntosalilla. Monipuolinen liikunta mm. parantaa terveyttä, lisää liikkuvuutta, pitää nivelet kunnossa, vähentää kiputiloja, parantaa mielialaa sekä tervehdyttää veren rasva- ja sokeritasapainoa.
Paras tapa päästä eteenpäin on lähteä liikkeelle. Valitse vain itsellesi sopiva tapa kuntoilla ja aloita. Nyt on täydellinen hetki. Mitä jos vain aloittaisit? Sitä päätöstä et kadu. Se, mitä teet säännöllisesti, se muuttaa sinun elämäsi. Elämä on lyhyt, mutta ei ole liian myöhäistä.
Seppo Mustonen, maratoonari (18 juostua maratonia), Kempele
Comments