Mielestäni elän lenkkeilijänä vuoden parasta aikaa. Valoisat pohjolan yöt tarjoavat juoksijan unelman noin parin kuukauden ajan. Useampana kesänä olen säästä riippumatta ottanut tavaksi nautiskella öisin rauhallisista pitkistä lenkeistä, jotka olen taivaltanut pääasiassa huvilamme maaseutuidyllissä.
Seesteinen pohjoissuomalainen maisema, kesän vehreys, kasvillisuuden huumaava tuoksu ja valoisten öiden taika vetävät minut lenkille kerta toisensa jälkeen. Muita hyviä puolia myöhäisemmät lenkkiajat tarjoavat, että saan kipittää kilometritolkulla aivan yksinäni ilman moottoreiden pärinää tai muita tiellä liikkujia. Ainoastaan joskus voi jokunen teini pyyhältää ohitseni.
Tavanomaisin lenkkireittini kiertelee yhden seudun vanhimman asutun alueen kautta. Kylällä on ollut kiinteää asutusta noin 500 vuoden ajan. Rakennustyylistä päätellen eräänkin talon kivijalka on seissyt vakaana mäen päällä satoja vuosia. Juoksen vanhan kuivausriihen ohitse.
Tie kulkee halki viljelyspeltojen ja siellä täällä on ikivanhoja latoja. Suurin osa tavallisesta lenkkireitistäni on asfaltoitu, mutta sen alku- ja loppupätkät kulkevat jalkaystävällisiä soratieosuuksia pitkin. Välillä pysähdyn seuraamaan paikallisten lampaiden selviämistä sääskiparvessa, kunnes verenhimoiset inisijät huomaavat hikisen lenkkeilijän ja matkan on jälleen jatkuttava.
Välillä kuuntelen luonnonääniä ja toisinaan mielimusiikkiani. Mihinkään ei ole kiire. Kilometri toisensa perään juoksentelen leppoista vauhtia, lataan akkuja ja yksinkertaisesti nautin elämästä. Samalla ihailen suomalaisen sielunmaiseman kauneutta. Ikuistan aina välillä silmieni eteen avautuvia näkymiä kännykkääni kuviksi. Nämä otokset toimivat varsinaisina voimakuvina, joita katselemalla saan energiaa talven pimeydessä.
Kuulun siihen ihmisryhmään, joka käy valolla. Kontrasti eri vuodenaikojen välillä on hurja. Kesäisillä ”yöjuoksuillani” kilometrit taittuvat ihmeen vaivattomasti. Juoksen yksinkertaisesti, koska se on niin mahtavaa. Kaamosaikaan joudun usein potkimaan itseni liikkeelle. Harjoittelen pimeään aikaan usein siksi, koska tiedän, että väsynyt oloni kohenee totaalisesti reippaan lenkin jälkeen.
Kesällä viimeistelen euforisen olotilani juoksun päätteeksi rantasaunassa. Istuskellessani lauteilla ja katsellessani saunan ikkunasta ohi liplattelevaa jokea, olen onnellinen nainen: tämä jos mikä on varsinainen lenkkeilijän kesäyönunelma.