Olen lenkkeillyt säännöllisesti koko ikäni. Vaikka harjoittelen kohtuullisen paljon, en voi sanoa kuntoilevani tavoitteellisesti. Lähes päivittäisten juoksulenkkieni tärkeimpänä motiivina on ollut vuosikymmenten ajan hyvän ja terveellisen elämän tavoittelu.
Starttasin ensimmäiselle viralliselle puolimaratonilleni Raatteen maratonille noin viikko sitten. Loppujen lopuksi minut oli helppo houkutella Maratonseikkailut-tiimiin mukaan, koska allekirjoitan täysin poikien sloganin: Liikunnan pitää olla ennen kaikkea hauskaa ja sen tulee tuottaa unohtumattomia elämyksiä!
Juokseminen onkin minulle elämäntapa. Käyn aina lenkillä, kun siihen on mahdollisuus. Arjen hulinassa lenkit eivät ole kovin pitkiä. Jos on aikaa, teen pitkiä matalasykkeisiä lenkkejä. Upeimmat juoksukokemukseni ovat kevätaamuilta, kun pääsen ihailemaan muutaman tunnin mittaisilla lenkeillä luonnon heräämistä talven jäljiltä.
Edellisen kerran olin juossut virallisissa kisoissa nelisen vuotta sitten Ruskamaratonilla Levillä, jonne lähdin testaamaan kuntoani pitkän sairastelukierteen päätteeksi kympille. Numerolappu rinnassa kaikki ennakkoon ajattelemani järjenäänet, kuten oman kehoni kuunteleminen, jäivät tyystin taka-alalle. Juoksin seitsemään kilometriin noin viiden ja puolen minuutin kilometrivahtia, kunnes tahti hyytyi. Siihen kuntooni nähden liian kova alkuvauhtini kostautui ja viimeiset kilometrit köpöttelin maaliin täysin väsyneenä. Loppuaika oli noin tunnin luokkaa.
Ennen Raatteen maratonia en tehnyt harjoitteluuni käytännössä mitään muutoksia. Kävin maratonia edeltävällä viikolla juoksulenkillä normaalisti. Tosin Mikan ohjeiden mukaan kevensin normaaliharjoittelua, enkä käynyt salilla yli viikkoon.
Kuinka sitten kävikään, kun sain numerolapun kiinnitettyä Maratonseikkailut-paitaan. Järki katosi päästäni saman tien ja tilalle tuli kilpailuvietti. Lähtölaukauksen jälkeen ensimmäiset viisi kilometriä taittuivat alle 27 minuutin, puolimatkassa olin 56 minuutissa ja 15 kilometrin kohdalla kello näytti 1.24, eikä juoksu tuntunut edes mitenkään pahalta. Muistan laskeskelleeni siinä vaiheessa, että pääsen reitin alle kahden tunnin. Noin 16-17 kilometrin kohdalla sain pienessä ylämäessä jonkinlaisen krampin oikeaan etureiteen ja viimeisillä kilometreillä vierähti aikaa puolisen tuntia. Maalissa oloni oli toisaalta huojentunut, mutta toisaalta olin pettynyt. Loppuaikani oli pyöristettynä 2.07 ja sijoitus ikäsarjassani viides.
Olin tyytyväinen, että pystyin juoksemaan puolimaratonin ilman suuria muutoksia harjoitteluuni. Toisin sanoen olen hyvässä fyysisessä kunnossa. Toisaalta olin pettynyt viimeisten kilometrien tapahtumiin. Maltillisemmalla aloituksella olisi loppu voinut sujua paremmin, jolloin olisin kenties alittanut kahden tunnin rajan. Kokemuksena juoksu oli kuitenkin upea seikkailu historiallisissa puitteissa.
Sen verran nälkää jäi, että jatkoa seuraa numerolappu rintapielessä. Täysin eri asia on, että muistanko seuraavalla kerralla kilpailutilanteessa vanhan totuuden, ettei se matka tapa vaan vauhti.