Monesti elämäntaparemontti on huomattavasti laajempi kokonaisuus kuin vain pelkästään kuntoilun aloittaminen ja ruokavalion muuttaminen. Minulle elämä on opettanut kantapään kautta, että fyysisen kunnon ohella ihmisen pitää oikeasti huolehtia myös henkisestä jaksamisestaan.
Yrittäjän urallani on ollut monenlaisia vaiheita, joista raskain oli syksyllä 2014. Tuolloin lääkäri totesi työuupumustasoni niin rajuksi, että tauko työelämästä oli välttämätön ja edessä oli pitkä kuntoutusprosessi. Tilanne ei ollut helppo, sillä yrittäjällä on laajamittainen vastuu oman pärjäämisen lisäksi myös työntekijöidensä hyvinvoinnista. Tässäkin tapauksessa varautuminen sen kuuluisan pahan päivän varalle oli avainasemassa.
Onnekseni olen aina hoitanut eläkevakuutusmaksuni oikeiden tasojen mukaan, mikä takasi paremmat lähtökohdat henkilökohtaiselle taloudelliselle selviämiselle vaikeina aikoina (eläkevakuutusyhtiön lisäksi myös Kela katsoo korvaukset YEL-maksuosuuksien perusteella). Kokemukseni pohjalta voin todeta, että näissä asioissa ei kannata liiaksi kenenkään yrittäjän säästellä. Erittäin tärkeää on myös eläkevakuutusyhtiön monipuolinen tuki. Siksi ei ole sattumaa, että Elo on yksi yhteistyökumppaneistamme.
Voin rinta rottingilla kehua sitä asiantuntemusta ja palveluasennetta, mitä olen saanut Elolta toipumisprosessini aikana. Tähän ovat kuuluneet ensin ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet, sen jälkeen osittaiseen työhön paluuseen tukevana osana kuntoutusrahajakso ja seuraavaksi maltillista työhön paluuta tukemassa ollut osakuntoutustuki. Samalla Elon apu on mahdollistanut entisen oravanpyörän välttämisen.
Elon tarjoama asiantuntemus on ollut tukemassa myös sitä kaikkein tärkeintä eli muutosta omassa ajattelussa ja ajankäytössä oman hyvinvoinnin ja kuntoilun eteen tehtävän työn hyväksi. Käytännössä olen muuttanut työnkuvani lähes täysin. Teen edelleen tehokkaasti töitä, mutta olen varannut aikatauluihini vahvasti tilaa myös omasta hyvinvoinnista huolehtimiselle. Oikeiden valintojen myötä elämänlaatuni on parantunut huomattavasti.
Kokonaisvaltaisen elämäntaparemontin ansiosta olen kesällä 2017 henkisesti ja fyysisesti elämäni parhaassa kunnossa. Samalla tiedostan, että muutos on edelleen kesken. Työuupumuksesta toipuminen on pitkä prosessi, mutta suuntani on oikea. Kiitos siitä Elon asiantuntijoiden tuelle!
Katso myös:
Elo.fi/yrittaja sekä lisää aihepiirin tarinoita Elon blogissa
Big Five Marathonin reittiprofiilissa on paljon yhtäläisyyksiä muutaman viime vuoden matkaani.
Aika syvällä on käyty kuten tuolla leijonanluolaksi sanotussa montussa myös juoksun aikana.
Mutta nyt suunta on tosiaan ollut jo jonkin aikaa kaikin puolin eteenpäin ja ylös!