Käytin ensimmäisen kerran sykemittaria harjoittelun seurannassa vuonna 1984 ja siitä eteenpäin seuraavat kuusi vuotta sykemittari oli olennainen osa jokapäiväistä juniorikilpaurheilijan elämääni. Lopetin kilpailemisen vuonna 1990 ja sen jälkeen olen käyttänyt kuntoilijana sykemittaria hyvin satunnaisesti. Nykyään lenkkeilen mielelläni puhtaasti fiilispohjalta ja hyödynnän sykemittaria lähinnä kuntotason ajoittaiseen tarkkailuun. Urheiluaikojen rutiininomaisesta sykemittauksesta on tullut kuntoiluaikojen piristävää vaihtelua.
Kuntoilijana kuulun vanhan liiton miehiin, jolle sykemittarin ominaisuudeksi riittää suorituksenaikainen mittaus ja sen tallentaminen omaa analyysiä varten. Reilun 30 vuoden kokemuksella sykkeestä näkee, milloin äijä on kunnossa ja milloin ei. Ikä tuo omat muutoksensa maksimiin, mutta muuten vanhat tutut lainalaisuudet ovat suunnilleen voimassa. Esimerkiksi tällä hetkellä hidasvauhtisten juoksulenkkien tavallista korkeammat sykkeet kertovat omaa kieltään keskenkuntoisuudesta urheiluvamman ja sitä seuranneen kevyemmän harjoittelun jäljiltä.
Monet aktiivisuuteen kannustavat nykykellojen ominaisuudet eivät ole minun juttuni. Varmaankin vanhakantaisuudestani johtuen en suuremmin innostu, jos kelloni kehottaa minua lähtemään liikkeelle. Motivoidun ihan muista asioista kuin kellon kehotuksista. Tästä lähtökohdasta on syntynyt myös aivan omanlainen huvinsa, sillä sen vuoksi seikkailija Jarin innostus kaikenlaisiin vempaimiin ja aktiivisuusrannekkeisiin on lähes hellyttävää seurattavaa. Motivaationlähteensä kullakin ;)
Työni puolesta olen kuitenkin pitkään seurannut sykemittarin monipuolista kehitystä erittäin suurella mielenkiinnolla, ja viimeiset kymmenen vuotta urheilukelloni on ollut joko Polarin tai Suunnon laadukkain laite. Siksi oli melkoista vaihtelua, kun hankin reilu viikko sitten kokeilumielessä Polar M200:n, joka on kyseisen suomalaisyrityksen halvin rannesykemittari. GPS:llä varustettu urheilukello irtosi paikallisesta Intersportista 149 euron hintaan.
Polar M200 on ensimmäinen käyttämäni rannesykemittari. Viime lokakuussa julkistetun kellon parhaita puolia on 40 gramman keveyden lisäksi ennen kaikkea helppokäyttöisyys, sillä sen perusominaisuudet oppii aiemmin sykemittareita käyttänyt kuntoilija muutamassa minuutissa ilman ohjekirjaakin. Muutamat heilahtelut rasituksenaikaisissa sykelukemissa pistävät hieman epäilemään mittauksen kokonaisvaltaista tarkkuutta, mutta mitään varsinaista uskottavuusongelmaa ei kuitenkaan syntynyt kolmen treenin perusteella.
Kellon näyttö jättää paljonkin toivomisen varaa, sillä se on pikselisyydessään hieman ”rosoinen”. On myös mielenkiintoista nähdä, miten kevytrakenteinen ranneke tulee kestämään jokapäiväistä käyttöä (tosin rannekkeen vaihtaminen ei ole tässä mallissa suuri ongelma, koska latausta varten kello irrotetaan siitä kätevästi). Hintaluokassaan kello kuitenkin ajaa asiansa hyvin, ja Polar näyttää osaamisensa myös rannesykemittareiden saralla.
Ranteesta mittaaminen on itse asiassa paluuta sykemittarin alkujuurille. Koko ideahan lähti liikkeelle talvella 1975, kun hiihtovalmentaja Pertti Sankilampi keskusteli professori Seppo Säynäjäkankaan kanssa Köykkyrin laduilla. Omien sanojensa mukaan Sankilampi havainnollisti tuolloin Säynäjäkankaalle, että sykettä pitäisi pystyä tarkkailemaan kuin rannekellosta katselemalla.
Helppokäyttöisyydestä päätellen ranteesta mittaaminen on myös sykemittareiden tulevaisuutta. Käytännössä lähetinvyö on ollut sykemittarin historian alusta saakka pakollinen rasite, josta kaikki laitevalmistajat ovat pyrkineet tuotekehityksessään pääsemään eroon.
Polar M200 GPS-juoksukellon esittely Polarin sivuilla: