top of page
Jari Laakso

Superfoodia suomalaisista metsistä


Matkan varrella on tullut maistettua urheilun ja kuntoilun parissa monenlaista evästä. Vuoden 2016 marraskuusta lähtien tämän blogin tekijöillä on ollut pitemmillä lenkeillä energianlähteenä Arctic Superdoodsin valmistamia Eväs-patukoita, joista on pelkästään positiivisia kokemuksia. Energiavarastot täyttyvät nopeasti, ja vatsa on kestänyt hyvin raskaissa ja pitkäkestoisissa suorituksissa.

Eväs-patukoita on tullut testattua muun muassa lähes parin tunnin juoksulenkin puolimatkan krouvissa, pyörälenkillä Lanzarotella ja viimeksi lähes parin tunnin hiihtolenkillä. Varsinkin pitkät juoksulenkit ovat olleet hyviä testejä, sillä niiden aikana vatsa on yleensä herkimmillään.

Jokaisella on tietenkin makutottumuksensa, mutta Evästä voi suositella testattavaksi jokaiselle ahkerammallekin liikkujalle. Samalla voi mietiskellä aikamme innostusta monesti kaukomailta rahdattaviin ”superfoodeihin”, joita meillä suomalaisilla on itselläkin metsät täynnä.

Vaikka seuraava lainaus on suoraan makumestari Jari Kurtin mainostekstistä, on sanoissa vinha peränsä:

”Olen aina lähtenyt liikkeelle siitä, että makuelämys syntyy huolella valituista raaka-aineista. Työskennellessäni useiden vuosien ajan keittiömestarina huippuravintoloissa totuin käyttämään parhaita kotimaisia ja pohjoisen alueen puhtaita raaka-aineita. Muutettuani Leville huomasin jälleen, millaisen aarreaitan äärellä me asumme, sillä metsät ja maastot ovat täällä täynnä puhdasta superruokaa.”

Leviläisen Arctic Superfoodsin konsepti perustuu yrityksen itsensä mukaan siihen, että Lapin luonnon superkasvit tulevat pitkien talvien ja lyhyiden kesien ansiosta vahvoiksi, ravintorikkaiksi ja myös maukkaiksi. Patukoissa maistuvat mustikka, puolukka, karpalo ja tyrni. Lisäksi niiden pohja on valmistettu kotimaisista raaka-aineista: porkkanasta, pellavasta ja puhtaasta kaurasta. Makuelämykseen kuuluvat myös villiyrtit nokkonen, kuusenkerkkä ja koivunlehti. Makeutta tuo hunaja.

Levillä toimiva valmistaja käyttääkin raaka-aineiden hankinnassa aina mahdollisuuksien mukaan paikallisia yrityksiä ja yhteistyökumppaneita. Pellavaa ja gluteenitonta kauraa saadaan kotimaisilta pelloilta, ja hunaja tulee valmistajan kotimaiselta luottotoimittajalta. Tuotteet valmistetaan ja pakataan käsityönä Suomessa.

52 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page