top of page
Jari Laakso

Kohti Dubain maratonia -110 asteen huippukylmässä!


Dubain maratonille valmistautumisen loppusuoralla päätin testata Kuortaneen Urheiluopistolla Cryo-huippukylmähoitoa, jossa keho altistetaan alhaiselle lämpötilalle, jolloin hermo-, hormoni- ja verenkiertojärjestelmä aktivoituu ja elimistö kiihdyttää omia tervehdyttämismekanismejaan. Hoito perustuu aineenvaihdunnan tehostumiseen.

Hoitoon mentiin asussa, johon kuuluivat shortsit, villasukat, tumput ja pipo. Huippukylmään siirryttiin asteittain, ja ensin vietettiin 30 sekuntia -30 °C asteen huoneessa. Sen jälkeen siirryttiin 30 sekunniksi -60 °C asteen huoneeseen, ja viimeisessä huoneessa vietettiin kaksi minuuttia -110 °C asteessa. Huippukylmän jälkeen takaisin tullessa -30 °C tuntui jo todella leudolta.

Siirtymiä huoneesta toiseen sekä ajankäyttöä ohjattiin mikrofonin kautta. Huippukylmässä aika tuntui pysähtyvän, ja sekunnit olivat todella pitkiä. Odotustilaan palatessa olo oli huiman energinen, euforinen ja kihelmöivä, sillä veri todella kiersi. Sen jälkeen oli edessä nopea pukeutuminen lämpimään vaatetukseen. Noin puoli tuntia hoidon jälkeen alkoi hieman ramaista. Tunsin myös kevyttä päänsärkyä, mutta se meni kuitenkin nopeasti ohi.

Lihaksissa oli hoidon jälkeen hyvä tunne, vaikka tunsin pientä vilua. Illalla uni ei meinannut tulla, sillä kroppa kehräsi voimalla. Yön osalta fiilis oli sama kuin maratonin jälkeen, sillä nukuin pätkittäin ja heräsin varhain aamulla täysin pirteänä. Koko seuraava päivä sujui reippaasti, ja vasta viiden maissa iltapäivällä alkoi vajavainen yöuni verottaa voimia.

Kuortaneen Urheiluopiston mukaan kylmähoito sopii lähes kaikille huippuelämystä hakeville ihmisille. Sen tarkoitus on lievittää perusterveiden henkilöiden tulehduksia ja kipuja, auttaa hallitsemaan stressiä ja parantaa unen laatua.

Hoitoa suositellaan myös mm. urheilijoille harjoittelun tehostamiseen, vammojen ehkäisyyn sekä niiden nopeampaan paranemiseen. Hoitomuotoa käytetään myös reuman, tulehdusperäisten kiputilojen, psoriasiksen sekä astman hoitoon.

Alun perin Japanissa kehitetty huippukylmähoito on verrattavissa avantouintiin, mutta se on tehokkaampaa alemman lämpötilan ansiosta. Toistuva kylmähoitoaltistus lisää kehon kykyä tuottaa kivunpoistoon liittyviä vasta-aineita, mikä parantaa yleisesti terveyttä ja suorituskykyä. Yleensä jo 3-4 kertaa vaikuttaa kipujen lieventymiseen ja rentoutukseen.

Jatkan kylmähoidon kokeilemista talven ja kevään mittaan. Nähtäväksi jää, minkälaiset ovat hoidon tulokset pitkässä juoksussa.


142 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page