Vuoden 2016 suuri urheiluhaaste The Big Five Marathon oli huikea kokemus, jonka arvo tulee vain kasvamaan ajan kuluessa. Koin jotain ainutlaatuista sekä itsestäni että urheilusta!
Nimensä legendaarinen Entabenin luonnonpuistossa juostava kisa on saanut viiden perinteisestä ja suuresta riistaeläimestä, jotka ovat leijona, leopardi, sarvikuono, elefantti ja kafferipuhveli. Näistä sarvikuonoja, elefantteja ja kafferipuhveleita voi nähdä reitin varrella, kun taas kissaeläimet ovat harvinaisempia ja vähemmän toivottuja kirittäjiä. Savannilla silmään voi osua myös seeproja, kirahveja ja virtahepoja.
Kisapäivänä lähdimme aamutoimien jälkeen Legend Golf & Safari Resortista safariautolla matkaan kohti lähtöpaikkaa Lakeside Lodgea. Aamu oli viileä ja elimistö pysyi vajaan tunnin kestäneellä menomatkalla hyvin hereillä. Maratonin lähtö oli kello yhdeksän.
Reittiä oli jouduttu viime hetkillä hieman muuttamaan, sillä leijona oli edellisiltana tappanut gnun keskellä tietä Yellowwood Valleyn perälenkillä. Ensimmäinen kilometri oli reipasta puuskutusta alamäkeen, minkä jälkeen oli vuorossa ensimmäinen nousu.
Nousuvoittoisen jakson jälkeen, noin 13-14 kilometrin paikkeilla, alkoi laskuvoittoinen noin kahdeksan kilometrin osuus. Tuolla pätkällä tunsin ensimmäisen kerran kramppien oireita, jotka pahenivat kahden kilometrin erittäin jyrkässä laskussa Yellowwoodin laaksoon. Muuten hyvästä fyysisestä jaksamisesta huolimatta jouduin pistämään hetkittäin kävelyksi laakson ajoittain upottavilla hiekkatieosuuksilla.
Ennen elämäni jyrkintä nousua sain kolme suolatablettia, mutta ne eivät suuremmin auttaneet. Nousua kävellessä molemmat jalat kramppasivat ja jouduin makaamaan tuskissani tiellä kahteen otteeseen. Jyrkkää osuutta oli pari kilometriä (28 km tolpalle saakka).
Viimeisen 14 kilometrin aikana hölkkäilin sen verran kuin kramppientuntemuksiltani pystyin. Olin varma haasteen selvittämisestä vasta aivan viimeisten kilometrien aikana. Maalissa kuulin Jarilta, että hänen vanha polvivammansa oli äitynyt kivuliaaksi jyrkässä nousussa. Helpolla eivät tämän kisan muistomitalit todellakaan tulleet! Jälkikäteen huomasimme, että pääsimme molemmat kisan viralliselle videolle. Vilahdin kuvissa lähtötunnelmissa, ja Jari jaksoi hymyillä jyrkässä nousussa polven oireiluista huolimatta.
Kaikkiaan juoksijoita oli 32 eri maasta (järjestäjien mukaan kisan 12-vuotisessa historiassa oli aiemmin nähty vain yksi suomalainen). Oli jälleen kerran hienoa huomata, että ihmisten unelmat ovat ympäri maailmaa pitkälti samanlaisia. Esimerkiksi kuntoilussa itsensä voittaminen on universaali tavoite, joka ei katso ihonväriä, uskontoa tai yhteiskuntaluokkaa.
Kilpailuun otetaan juoksijoiden turvallisuuden takaamiseksi vain 300 kilpailijaa, joten osallistujakaarti tuli muutamassa päivässä varsin hyvin tutuksi yhteisissä infotilaisuuksissa ja kilpailunjälkeisissä illanvietoissa. Pääosin juoksijat olivat elämäntapakuntoilijoita ympäri maailmaa. Kaikkia tuntui kiinnostavan ennen kaikkea elämyksen metsästäminen ja sen The Big Five Marathon todellakin tarjosi.
Paluumatkalla päivä Johannesburgissa oli puolestaan hyvä muistutus siitä, kuinka erinomaisesti asiat ovat Suomessa. Kaupungissa asuu virallisesti yli 10 miljoonaa ihmistä, joiden lisäksi kortteleissa majailee noin pari miljoonaa rekisteröimätöntä siirtolaista. Näiden ihmisten kohtaloissa tulee esille koko maailman kirjo. Mustien ja laittomien siirtolaisten asuttamat slummit ovat törkyisyydessään masentavia näkyjä, ja niiden vastapainona rikkaat valkoiset asuvat kivimuurien ja sähköaitojen sisällä komeissa omakotitaloissaan kuin kultaisissa häkeissä. Tämä hämmentävä kontrasti on nähtävissä vain kilometrin sisällä toisistaan. Vierailu Johannesburgissa olikin yhtä olennainen osa matkakokemusta kuin maratonin juokseminen Entabenin luonnonpuistossa.
Kun vuonna 2009 kävimme ensimmäisen maratonseikkailun Berliinissä, oli pelin henki alusta lähtien selvillä: halusimme kokea reissuilla paljon muutakin kuin maratonin mittaisen miehuuskokeen. Henkilökohtaisesti halusin myös saada mahdollisimman paljon aineistoa maailman suurista maratoneista kertovaan kirjaan, jota olen valmistellut pitkään. Haluan kertoa lukijoille, että kuntoilusta saa paljon enemmän irti, kun katse on muuallakin kuin kengänkärjissä. Urheilu ja kuntoilu ovatkin parhaassa tapauksessa suuri seikkailu, jota myös elämäksi kutsutaan.
Vuonna 2010 hiihdimme Vasaloppetin ja juoksimme Dublinin maratonin, jotka molemmat olivat ikimuistoisia kokemuksia. Dublinin maratonin suuri viehätys on vihreässä reitissä, sillä miljoonankaupungin puistoalueet ovat positiivinen yllätys. Reittinsä puolesta erityismaininnan ansaitsee myös Marathon des Alpes-Maritimes, joka juostaan Nizzasta Cannesiin. Ranskan Rivieran rantaviivaa myötäilevässä reitissä on oma erikoinen hohtonsa, vaikka hiekkaa joutuukin nielemään tuulisella säällä. Tuon hienon maratonin juoksimme vuonna 2013.
Euroopan maratoneiden joukossa henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin Loch Ness, sillä Skotlanti on kaikkiaan hienoa seutua. Juoksin tuon maratonin vuonna 2014 ja kirjoitin siitä artikkelin Juoksija-lehteen. Legendaarinen hohtonsa on myös Firenzen maratonilla, joka liikkuu historiallisen renessanssikaupungin sydämessä. Myös tuon maratonin tunnelmat kerroin Juoksija-lehden artikkelissa vuonna 2015.
The Big Five Marathon juhannuksena 2016 oli kuitenkin maratonseikkailujen siihenastinen huipennus. Etelä-Afrikan ikimuistoinen kokemus oli samalla myös kipinä tämän blogin kirjoittamiselle. On mukava jakaa kokemuksia samanhenkisten ihmisten kanssa, ja parhaassa tapauksessa näitä tarinoita lukiessaan joku voi saada kipinän omalle kuntoiluharrastukselleen!
