Tasan neljä vuotta sitten Firenzessä

29.11.2019

Maratonseikkailijat juoksivat Firenzen maratonin täsmälleen neljä vuotta sitten 29.11.2015. Firenze tarjosi tuolloin seikkailun, josta ei puuttunut elämysten lisäksi myös dramatiikkaa. Jo reissuun lähtö oli ikimuistoinen, sillä matkalla Torniosta Luulajaan kohtasimme varhain aamulla uskomattoman näyn tien varressa. Tuleen syttynyt henkilöauto valaisi loimullaan koko lähitienoon muuten sysimustan yön keskellä. Tuolloin kuski oli jo saamassa apua, joten ohitimme palavan auton aavemaisessa tunnelmassa ja jatkoimme matkaa Kallaxin lentokentälle. Tuo tosielämän kohtaus oli kuin jostain toimintaelokuvasta.

 

Perillä Italiassa seikkailukohteemme täytti kaikki odotuksemme, joista suurin osa liittyi muihin seikkoihin kuin maratonjuoksuun. Keski-Italiassa sijaitseva, yli 350 000 asukkaan Firenze on Toscanan alueen pääkaupunki Arnojoen varrella. Kaupunki on suosittu matkailukohde, sillä sen renessanssin aikaiset rakennukset ja taideaarteet ovat olennainen osa ihmiskunnan kulttuuriperintöä. Monet Firenzen arkkitehtuurin ja taiteen merkkiteokset on rahoittanut Medicien ruhtinassuku.

 

Neljä vuotta sitten Firenze merkitsi maratonseikkailijoille mielenkiintoisen kisan lisäksi renessanssikaupungin taideloistoa ja hienoa vierailua laadukkaalle viinitilalle. Kirjoitin seikkailusta artikkelin Juoksijan numeroon 1/2016. Blogiteksti perustuu tuohon lehtiartikkeliin.

 

Oli kiehtova ajatus juosta samoilla Firenzen kaduilla, joilla Machiavelli hahmotteli Ruhtinaan häikäilemätöntä maailmaa ja da Vinci oli aivoituksissaan muutaman vuosisadan aikaansa edellä. Historian ammattilaiselle Firenze on tarunhohtoinen renessanssikaupunki, joka pitää kokea vähintään kerran elämässä. Giotton, Michelangelon, Botticellin, Brunelleschin, Tizianin, Danten, Boccaccion ja muiden mestareiden taide elää, ja koko kaupunki henkii uljasta Medicien valtakauden historiaansa.

 

Firenzen suuruudenajasta on jo 500 vuotta, mutta osa kaupunkiarkkitehtuurista on säilynyt vuosisatojen myllerryksissä ja sokkeloiset kujat sekä mukulakiviset katukäytävät ovat edelleen olennainen palanen keskustan ilmettä. Ne antavat oman mausteensa myös Firenzen maratonille, joka on lajissaan Italian toiseksi suurin Rooman jälkeen.

 

Firenzen maraton tarjosi yllättävän monipuolisen maratonelämyksen, sillä maisemat vaihtelivat pakkasyön jälkeen mukavasti. Lähtöpaikka ja maalipaikka sijaitsivat lähes vierekkäin Piazza San Crocen komeissa puitteissa. Lähtö oli kaupunkia halkovan Arnojoen varrella San Crocen aukion itäpuolella, ja juoksijat pääsivät nauttimaan ensimmäiset viisi kilometriä suurille maratoneille tyypillisistä leveistä väylistä ja sileästä asfaltista.

Reilun viiden kilometrin jälkeen alkoi kaupunkimaratonin yllättävin osuus, sillä Parco delle Cascinessa seikkaillut reitti tarjosi kymmenkunta kilometriä vihreitä puistomaisemia. Tälle kauniille osuudelle jäi myös maratonin ikävin kokemus, sillä epäonninen juoksija makasi väkijoukon ja verilammikon keskellä pahasti loukkaantuneena. Kenties hän oli joutunut onnettomuuteen auton kanssa tai saanut sairauskohtauksen. Hurjaa vauhtia paikalle kiitäneen ambulanssin väistäminen oli kuntoilu-urani dramaattisimpia ja samalla vähemmän toivottuja elämyksiä.

 

Noin 15 kilometrin juoksun jälkeen reitti siirtyi Arnojoen eteläpuolelle, ja maratoonarit pääsivät kokemaan ensimmäistä kertaa mukulakivellä juoksemisen autuutta. Tuossa vaiheessa mukulakivi oli pelkästään piristävä elementti asfaltin ja puiston jälkeen. Matkan rasitukset eivät olleet vielä niin suuria, että askelten tarkkailu olisi vaatinut mieleltä kovin suuria ponnisteluja.

 

Italialainen yleisö oli matkan varrella varsin äänekästä, ja jokainen juoksija sai osansa innokkaasta . Huoltopisteiden anti oli monipuolinen. Perinteisten urheilujuomien ja banaanien ohella tarjolla oli teetä ja mysteereiksi jääneitä paikallisia energiapaloja. Uusia makuelämyksiä ei ollut kuitenkaan suurempaa kiinnostusta harrastaa matkan varrella – juoksun jälkeen perinteisessä italialaisessa ravintolassa tosin sitäkin enemmän.

 

Ennen puolimatkan täyttymistä reitti palasi joen pohjoispuolelle ja edessä oli maratonin puuduttavin osuus, joka kierteli Fiorentinan kotistadionin maisemissa aina 30 kilometrin paikkeille saakka. Reitin loppuosa kuitenkin palkitsi juoksijan renessanssikaupungin hienoimmissa maisemissa.

 

Suuren katedraalin ja Ponte Vecchion kuuluisan sillan elämykset jäivät takuuvarmasti jokaisen Firenzen maratonin kokeneen mieleen. Loppuvaiheessa reitti kävi vielä kerran joen eteläpuolella, joten pitkästymisen pelkoa ei ollut.

 

Loppuvaiheen mukulakivikadut Firenzen historiallisessa keskustassa olivat jaloille rasittavia, mutta viimeinen kilometri tarjosi tasaisen alustan. Kelloa vastaan juoksevaa saattoi hieman ihmetyttää viimeisen parinsadan metrin loppusuora, joka sisälsi kaksi suhteellisen tiukkaa kurvia.

 

​​Tunnelma maalissa Piazza San Crocella oli pikemminkin harras kuin riehakas. Ihmiset tuulettivat loppusuoralla ilosta ja joku puhkesi jopa kyyneliin. Maaliin päästyään eräs mies kosi vastassa ollutta rakastamaansa naista. Juoksu ei mennyt hukkaan, sillä nainen vastasi myöntävästi. Yhden juoksijan maraton oli siis ensimmäinen askel kohti avioliiton myötä- ja vastamäkiä.

 

Nuorempana otin urheilemisen vähintäänkin kuolemanvakavasti, mutta vanhemmalla iällä olen valinnut kuntoilutapahtumia pelkästään niiden elämysarvon mukaan: esimerkiksi reitti Nizzan ja Cannesin välillä on Euroopan hienoimpia, ja Loch Nessin rannoilla voi yrittää bongata hirviön aaltojen seasta. Kuntoilun pitää olla hauskaa ja tarjota muisteltavaa niille vuosille, jolloin jalka ei enää nouse entiseen malliin.

 

Firenzen maratonin houkutus oli kaupungin renessanssihistoriassa. Suurten maailmanhistorian hahmojen rinnalla maratonin hölkkääminen ei tunnu elämää suuremmalta saavutukselta, mutta rehellisyyden nimissä olen ollut harvoin yhtä tyytyväinen suoritukseeni kuin marraskuisena päivänä San Crocen aukiolla.

 

Lähes koko liikuntavuoden pilannut selkävaivani antoi syksyn mittaan sen verran periksi, että pystyin aloittamaan kevyen lenkkeilyn. Firenzen kaduilla kokemani tunne kivuttomasta juoksemisesta ja itsensä voittamisesta olivat sellaisia elämyksiä, joista pelkkä kulttuurimatkailija saa vain haaveilla. Sen rinnalla vierailut Uffizin galleriassa ja Vignamaggion viinitilalla olivat vain kuorrutusta kakulle, joka kesti 42 kilometriä ja 195 metriä.

 

 

 

Jaa!
Please reload

Lue lisää:

Please reload