Maltan auringon alla

28.10.2018

Kollegani Rik kertoi, että Maltalla sataa keskimäärin vain kymmenenä päivänä vuodessa. Kahdeksan päivän vierailuni aikana satoi kolmena päivänä, joten jonkinlaista karmaa oli tässä reissussa. Toki se oli mainiota, että suurin osa sateista osui yöaikaan. Niitä aurinkoisia päiviäkin oli sentään muutama.

 

Matkani päätarkoitus oli työhöni liittyvän alan maailmanverkoston vuotuinen EMEA-alueen kokoontuminen ja sen lisäksi työskentelin myös kollegayrityksessämme paikan päällä aistimassa kokemuksia suhteessa oman toimiston toimintaan.

Töiden rinnalla ehti toki hieman liikkumaankin. Pitkien kävelylenkkien ja samalla kylän ainutlaatuiseen historiaan tutustumisen lisäksi tuli myös juoksenneltua ympäri kaunista Vallettaa, joka on muuten vuoden 2018 Euroopan kulttuuripääkaupunki. Jos Malta on Euroopan Unionin pienin valtio, niin Valletta on 7000 asukkaallaan EU:n ylivoimaisesti pienin pääkaupunki.

 

Kollegani Mike vinkkasi reitiksi koko Vallettan kylän kiertämistä mahdollisimman läheltä rantaviivaa pitkin ja se todella kannatti. Maastohan on hyvinkin ”kivinen” ja reitit varsinkin teiden reunoilla osin varsin huonokuntoisia. Nähtävää tosin riittää koko ajan. Katse kiersi vuoroin vasemmalle meren suuntaan ja oikealle kaupungin historian suuntaan. Toki välillä katsoin myös suoraan reitin kuntoa, sillä routa on aika paljon vaikuttanut teiden kuntoon.

 

Erityisen seikkailun tästä reissusta teki se, että löysin kuin löysinkin hyvän fillarivuokraamon.

Kilautin, kysäisin pyörää ja jonkinlainen hybridi e-bike sieltä löytyikin. Suuntasin siis lenkkeillen noin kymmenen kilometrin päähän hakemaan pyörää. Mainitsin asiasta myös kollegatoimistollamme ja minulle korostettiin saman tien erityistä varovaisuutta liikenteessä. Paikallisille kun autoilu on kaikki kaikessa, eikä pyöräilijöistä ole kovin paljon kokemusta.

 

Erityiseen varovaisuuteen huomasin kyllä perusteet heti lähtiessäni ajelemaan. Pyöräteistä ei ollut juuri tietoakaan, joten ajoin pääosin muun liikenteen seassa. Käsimerkkien korostettu näyttäminen oli paikallaan! Lisäksi tiet olivat vaihtelevia ja korkeuseroja riittää. Kokonaisuudessaan ajelin noin 50 kilometriä ja sinä aikana näin kyllä paljon enemmän kuin olisin muuten matkan aikana kokenut.

 

Maltalla on 465 000 asukasta ja noin 300 000 autoa, joten ajoittain liikenne on todella jumissa. Pyörällä säästäisi liikenteessä paljon aikaa. Mielenkiintoista olikin, etten nähnyt muita pyöräilijöitä koko kahden vuokrauspäivän aikana!

 

Lisää tarinaa yritysnäkökulmasta katsottuna voit lukea Avalonin blogistani.

 

 

 

 

Jaa!
Please reload

Lue lisää:

Please reload