Suksille!

26.11.2017

Parhaimmillaan hiihto on sitä, kun suksi pelaa auringonpaisteessa keväisessä tunturimaisemassa kuin unelma. Kilometrit taittuvat siivillä, ja hiihtäjän valtaa vapauden tunne hankien kimaltaessa. Nousut eivät tunnu maitohappoina reisissä, ja laskuissa on vauhdin hurmaa. Se on alkukantainen onnellisuuden tunne, joka kumpuaa jostain kaukaa ”hiihtofennien” geeniperimästä. Se tunne kannattaa jokaisen meistä kokea. Silloin ihminen tuntee olevansa elossa.

Engadin Skimarathonin startti St. Moritzissa maaliskuussa 2013. Kuva: Mika Kulju.

 

Edellä kuvailemani tunnelmat tulivat heti ensilumilla mieleen, sillä hiihtokausi alkoi mielenkiintoisissa merkeissä. Viikko sitten olin hiihtokoulun opettajana ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1989. Paikkana oli Levi ja ”luisteluklinikan” oppilaina oli suositun Eränkävijät tv-sarjan päähenkilöitä ja tuotantotiimin jäseniä. Edellisen kerran olin hiihtokoulun vetäjänä talvella 1989 Torniossa. Silloisista koululaisista ei tullut yhtään huippuhiihtäjää, mutta joukossa oli sentään muun muassa tuleva jääpallon maailmanmestari ja Englannin Valioliigan futari. Nähtäväksi jää, kuinka huimiin suorituksiin Levin oppilaat puolestaan yltävät tulevaisuudessa hiihtoladuilla…

Levi marraskuussa 2017. Kuva: Tero Lehti.

Hiihtokoulun vetäminen oli riemastuttava kokemus samoin kuin sen päälle luistelemani kevyt 11 kilometrin lenkki. Ensimmäistä kertaa tälle talvelle suksille pääsy muistutti minua siitä, kuinka paljon nautin hiihdosta. Ensimmäisen kerran olin suksilla muutaman vuoden vanhana. Sen muistan, että sukset olivat puiset ja punaiset, joten todennäköisesti ne olivat merkiltään Järvinen. Muista kuinka isäni kehui minua, kun pysyin ensimmäiseni laskemani pienen mäen pystyssä. Tuosta alle kilometrin pituisesta lenkistä kaikki lähti liikkeelle.

 

Ensimmäisen kerran hiihdin kilpaa talvella 1977, ja myöhemmin hiihto vei minut täysin mukanaan. Kilpailin SM-kisatasolla vuodet 1984-1989, ja parhaana kautena hiihdin yli 3000 kilometriä. Viimeisen tosimielisen kilpailuni hiihdin helmikuussa 1990. Myöhemmin olen hiihdellyt huvikseni koko joukon pitkän matkan kisoja aina Japanissa saakka. Ikimuistoisimpia kokemuksia ovat olleet Finlandia-hiihto alkuperäisellä reitillä (1997), Lapponia-hiihtoviikko (2007), Vasaloppet (2010) ja Marcialonga (2015). Nykyään nautin hiihdosta parhaiten lasteni seurassa.

 

Olen elänyt hiihdon parissa käytännössä koko elämäni, ja ladun varrella on kertynyt substanssia monessa roolissa. Antoisan hiihtoharjoittelun perusedellytys on oikean tekniikan hallitseminen, minkä oppii parhaiten kokeneen ammattilaisen opissa. Siksi aloittelevan suksijan kannattaa lähteä liikkeelle hiihtokoulun kautta. Tekniikan ohella tärkeään rooliin nousevat varusteet ja välineet, jotka kannattaa valita huolella ja mielellään ammattilaisen opastuksella. Oma vinkkini on, että aina kannattaa hiihtää parhailla mahdollisilla varusteilla ja suksilla. Valitettavasti hiihdossa halvalla ei saa hyvää, ja monesti orastava innostus tyssää huonosti luistaviin tai lipsuviin suksiin sekä hiertäviin monoihin. Varusteilla on todellakin väliä, ja rahaa ei kannata säästää väärässä paikassa!

 

Kokemusteni pohjalta voin suositella hiihtoa kaikille juoksijoille hienona talviharjoittelumuotona. Hiihto on erinomaista koko vartalon lihaskunto- ja koordinaatioharjoittelua. Hiihto ei kuluta elimistöä samalla tavalla iskevästi kuin juoksu, joten se mahdollistaa todella pitkien ja rauhallisten pk-lenkkien tekemisen mielekkäällä tavalla luonnossa. Hiihtämällä jopa 3-4 tunnin lenkit ovat kuntoilijallekin mahdollisia, mikä voi parhaimmillaan nostaa peruskuntotason talven mittaan kokonaan uudelle tasolle. Ennen kaikkea hiihto tuo vaihtelua juoksijan talviseen harjoitteluarkeen. Vielä lisää monipuolisuutta harjoitteluun saa käymällä lenkillä sekä perinteisellä että vapaalla hiihtotavalla, joten ei muuta kuin suksille! 

Hiihtäjän taivas (Toblach / Dobbiaco) tammikuussa 2015.

Jaa!
Please reload

Lue lisää:

Please reload