Raatteen maraton – reitti suoraan Suomen historiasta

27.08.2017

Kilpaurheilun jälkeen en ole ollut kiinnostunut juoksemisesta kelloa vastaan. Kuntoilijana olen etsinyt haasteita, jotka tarjoavat ennen kaikkea elämyksiä. Parhaimmillaan elämyksien metsästäminen on tarkoittanut maratonin juoksemista Ranskan Rivieralla, Etelä-Afrikassa savannilla tai Kiinan muurilla. Kaikkiin näihin maratoneihin on liittynyt mielenkiintoinen tarina, joka on tehnyt niistä kiinnostavan. Sellainen on myös Raatteen maraton Suomussalmella.

Talvisodassa 1939-1940 Suomi saavutti legendaarisimmat voittonsa Raatteen tiellä, jossa korpisoturit tuhosivat kokonaisen puna-armeijan divisioonan. Se oli yksi Suomen historian käännekohdista. Taistelu oli malliesimerkki mottitaktiikan hyödyntämisestä ja sitä on käytetty opetuksessa sotilasakatemioissa ympäri maailman. Taistelun historiaan voi tutustua Raatteen Portin näyttelyssä tai lukemalla blogistin teoksen Raatteen tie – talvisodan sankaritarina.

 

Raatteen maraton kulkee pitkin taistelusta tunnettua tietä. Ensimmäiset noin 18 kilometriä juostaan kevyen vaihtelevassa maastossa Raatteen portille saakka, jossa käydään kierros Talvisodan monumentilla. Soratieosuuden varrella on muun muassa kuuluisa Likoharjun talo, jonka vieressä on pätkä alkuperäistä Raatteen tietä. Lisäksi tällä osuudella ovat Purasjoen entisöidyt puolustusasemat ja venäläisten muistomerkki suojoukkohaudan lähellä.

 

Raatteen portin jälkeen juostaan läpi kuuluisan mottitaistelualueen, jonka näkyvin maamerkki on Haukilan talokukkula. Tällä paikalla tien vieressä on ukrainalaisten pystyttämä muistomerkki. Kuomanjoen ylityksen jälkeen seuraava kiinnekohta on Liekki-patsas, minkä jälkeen reitti kulkee Haukiperän kautta Ämmänsaareen. Maali odottaa kylpylän takapihalla, jossa kenttäkeittiö tarjoaa kisan päälle hernerokkaa.

 

Parisataa juoksijaa pariinsa keräävän Raatteen maratonin järjestelyjä voi arvioida erittäin hyviksi. Huoltopisteitä oli kahdeksan ja ne olivat toimivia. Reittinä Raatteen maraton on varsin perinteinen suomalainen maaseutujuoksu. Tapahtuman ainutlaatuisuus onkin historiallisessa tarinassa, johon kannattaa tutustua etukäteen. Juuri tarina luo maratonille omanlaisensa tunnelman, jonka pohjalta tapahtumalla on huomattavaa kasvupotentiaalia. Mikäli järjestäjillä on halua kehittää ja kasvattaa tapahtumaa, vaatii se tosin huomattavia lisäpanostuksia markkinointiin.

 

Matkan varrella kirjoittajan mieleen jäi yksi havainto ylitse muiden: europarlamentaarikko Henna Virkkunen on kovakuntoinen nainen! Virkkusen aika 3.50 oli N40-sarjan paras, mikä on hatunnoston arvoinen suoritus. Juoksin pätkän samassa seurueessa ja kuulemani perusteella poliitikon liikuntaharrastukset eivät rajoitu pelkästään maratonin juoksemiseen. Henna saakin lähiaikoina kutsun vierailevaksi blogistiksimme! 

 

 


 

 

Jaa!
Please reload

Lue lisää:

Please reload