Vakoilumatkalla Barcelonan maratonin maisemissa

08.03.2017

Viehättäväksi mainostettu Zurich Marató de Barcelona juostaan tulevana viikonloppuna. Maratonseikkailijoiden ohjelmaan se ei tällä kertaa mahtunut, mutta ilman Barcelonan juoksukokemusta ei tämäkään vuosi mennyt. 

Barcelonassa järjestettiin viime viikolla valtava vuotuinen Mobile World Congress (MWC2017) ja minulla oli tilaisuus osallistua tapahtumaan koko sen neljän päivän ajan. Tapahtuma itsessään oli jo melkoinen arkiliikunnan rutistus, kun käytännössä kävelyä tuli messualueella 15-20 kilometriä päivittäin.

 

Majapaikkamme oli legendaarisen Ramblan (Rambla de Catalunya) läheisessä korttelissa, ja lähdin heti ensimmäisen messupäivän päälle juoksulenkille. Laitoin kevyen kesäisen varustuksen shortseineen, Sport Trackerin päälle ja ponkaisin liikkeelle. Päättelin suuntavaistoillani, että on parasta mennä majapaikan ovesta vasempaan, jotta pääsen parhaiten rantaa kohti. 

 

Lenkkeilin rantareittiä poukamaa kiertäen ja pääsin kokemaan Barcelonan hienot monipuoliset juoksupuitteet. Kadut ovat hyvässä kunnossa ja tilaa on reilusti kaikille liikkumiseen. Varsinkin hiekkarannan puoleinen osittain puupintainen rantabulevardi oli juoksijoita täynnä. Kun vielä ilma oli mukava ja tietysti nähtävää reitillä yllin kyllin, meni noin 12 kilometrin lenkki mukavan kevyesti.

 

Sport Tracker oli kuvailemallani lenkillä todella tarpeen. Kuten karttakuvasta näkyy, oli loppureitti melkoinen

suunnistustesti, sillä Barcelonan keskusta on katujen osalta hyvinkin sokkeloinen.  Suunnistamista ei helpota yhtään se, että katujen kulmat näyttävät normaaleilta, mutta ovat todellisuudessa kaarevia. Kuten kuvasta näkyy, loppuivat puhelimesta paukut ennen hotellia, mutta niin sitä säätäen takaisin selvittiin.

 

Tämän kokemukseni perusteella voin helposti kuvitella, kuinka mahtava tapahtuma Barcelonan maraton on kaikista sen tarjoamista oheiselämyksistä puhumattakaan! Kulinaarisia nautintoja on tarjolla paljon, ja kaupungin jalkapalloylpeys kuhisee tähtiä Messistä, Neymarista ja Suarezista lähtien. Nähtävää ja tekemistä riittää!

 

Maratonin reitti on mielenkiintoinen sekoitus erilaista nähtävää kaupunkikeskustassa, ja tähän vuoden aikaan ilma on mitä mahtavin juoksemiseen. Esimerkiksi tätä kirjoitettaessa kaupungissa on lämmintä 15 astetta. Lisäksi espanjalaiset ovat vikkelän äänekästä porukkaa, joten fiilistä riittää varmasti koko reitin varrelle liidättämään juoksijat lähes huomaamatta upean maratonin läpi. Vuoden 2018 ohjelmaan Barcelona on jo merkitty!

 

Jaa!
Please reload

Lue lisää:

Please reload