Voi Pyhä rysäys!

07.12.2016

Siltä tuntui, kun taivalsin Pyhä Tunturimaratonin läpi. Ensimmäiseksi polkujuoksuksi tuli valittua reitti, joka ei ole helpoimmasta päästä (pituus 43 km, noususumma 1145 m). Jälkikäteen mietitytti, että oliko reitin pakko kulkea niin suuressa määrin pitkin kivikoita, kun osan siitä olisi varmasti voinut vaihtaa parempiin polkuihin reitin vaativuuden kärsimättä. Oma fiilikseni olikin, että Pyhä Tunturimaraton sopii paremmin jo harjaantuneille polkujuoksijoille kuin ensikertalaisille. 

 

Pyhällä otetaan luulot pois heti maratonin aluksi, kun reitti lähtee kipuamaan pienen suoran jälkeen eturinnettä ylös. Hyväkuntoisen polkupätkän jälkeen tullaan kosteahkolle metsäosuudelle ja kuljetaan juurien valtaamia metsäpolkuja pitkän matkaa. Puolivälin jälkeen alkaa varsinainen kivikko-osuus, jota kestääkin pienin välipätkäpoikkeuksin aina lähes maaliin saakka. Hurja loppunousu haastaa vielä neljänkympin kohdalla kivikkoista polkua pitkin aina Pyhän huipulle saakka. Tämä jos mikä ottaa loputkin mehut irti ennen ”loppusuoraa”, joka on jyrkkää laskeutumista yhtä päärinnettä pitkin kohti hotellin edessä häämöttävää maalia.

 

 

Sen verran paljon rakkakivikkoa taivallettiin matkan varrella, että aika usein oli jännitys päällä jalkojen ehjänä pysymisestä. Jalat kestivät, mutta ilman ruhjeita en saanut juostua reittiä läpi. Heitin 28 kilometrin kohdalla laskussa voltin ilmat pihalle taittaen ja kaupan päälle tuloksena oli pari murtunutta kylkiluuta. Loppumatka menikin sitten lähinnä sinnillä, sillä kipujen vuoksi juoksemisesta ei enää tullut mitään. Loppumatkan positiivisinta antia oli komeiden maisemien kuvaaminen – niitä todellakin riitti!

 

Kaiken kaikkiaan Pyhän tapahtuma oli varsin hyvin järjestetty ja hyvähenkinen tapahtuma. Pieni miinus tulee reittimerkinnöistä, joita olisi saanut olla enemmän. Tämä näkyi mm. ennen puolta väliä kohdassa, jossa moni kävi turhaan kaivolla pyörähtämässä muutaman sadan metrin lenkin. Keli oli pääosin kaunis ja ainakin happirikas, korkeuserovaihtelua riitti ja ennen kaikkea maisemat olivat upeat. Matkustaminen Pyhälle tapahtui moottoripyöräillen MC Polar Bearsin neljän hengen juoksujaoksen kesken. Menomatka oli mukava pätkä kauniissa säässä pikkuteitä pitkin ajellen, mutta sama 300 kilometrin matka tuntu palatessa huomattavasti haastavammalta heti juoksupäivän jälkeen. Ryhmän kaikki jäsenet suorittivat kunnialla reitit läpi: ensikertalaiset juoksivat puolikkaan tai kympin ja kaksi meistä suoritti täyden matkan. Majoituksemme oli Hotelli Pyhätunturissa, jonka pihapiirissä myös kisakeskus sijaitsi.

 

Elokuinen tunturimaraton oli kokonaisuutena myös opettavainen kokemus. Henkilökohtaisesti jouduin jo kympin kohdalla toteamaan, että edessä on raskas reissu, sillä en ollut kunnolla palautunut edellisestä kovasta maratonista. Kahden erittäin vaativan juoksun - Etelä-Afrikan The Big Five Marathonin ja Pyhä Tunturimaratonin - suorittaminen vain 49 päivän välein oli nykykuntoon nähden aivan liian tiukka haaste, vaikka kilometrejä alkaakin olla reilun kuuden vuoden ajalta jo aika paljon takana.

 

Ensimmäisestä tunturimaratonistani saattoi ottaa jälleen kerran paljon opiksi ja suunnata kohti uusia maratonseikkailuja - kuten nyt kolmen päivän päästä odottavaa Lanzaroten maratonia. Edellisestähän väliä tuleekin kuluneeksi jo 119 päivää…

Jaa!
Please reload

Lue lisää:

Please reload