Olen siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että pääsen kirjailijan työssäni tapaamaan harvinaisen mielenkiintoisia ihmisiä. Monesti palaverien ja haastattelujen ohessa keskustelu kääntyy urheiluun, johon monella suomalaisella on jonkinlainen kosketuspinta. Yhtä monesti on hämmästyttävää huomata, kuinka paljon urheilu on itse asiassa vaikuttanut tapaamieni ihmisten elämään.
Maanantaina tapasin Helsingissä historiantutkija Lasse Laaksosen, joka on filosofian tohtori ja dosentti kolmessa yliopistossa. Hänen teoksensa Suomen sotilasjohdon toiminnasta toisen maailmansodan vuosina ovat saavuttaneet suurta menestystä. Laaksonen kuuluu alallaan Suomen arvostetuimpiin tutkijoihin, jonka yleisöluennot ovat myös suosittuja.
Laaksonen on tunnettu historioitsijana tarkasta ja oivaltavasta lähestymistavasta, johon liittyy teosten huoliteltu kirjoitusasu. Sama omistautuminen kuuluu hänen sanoissaan, kun puhe kääntyy urheiluun. Harva tietää, että tiedemiesuransa ohella Laaksonen on myös 109 maratonia ja neljä sadan kilometrin ultraa juossut urheilija. Lisäksi hänellä on saavuttanut taekwondossa mustan vyön, parhaimmillaan ottelussa Suomen mestaruuden sekä muita SM-mitalisijoja ja Pohjoismaiden mestaruuskisoissa pronssia.
Laaksonen oli poikasena lahjakas kestävyysjuoksija ja hiihtäjä, jonka mielenkiinto vei kuitenkin nuorukaisena nyrkkeilyn kautta taekwondon pariin. Kamppailulajien harjoittelun ohella hän juoksi ensimmäisen maratoninsa 18-vuotiaana. Vielä Puolustusvoimien mestaruuskisoissa hän nyrkkeili hopeaa. Maratonien juokseminen vei myöhemmin miehen mukanaan, ja parhaimpana vuotena 2004 niitä kertyi peräti 22 kappaletta.
Ruokahalu ei jäänyt pelkästään maratoneihin. Mies juoksi kolme kertaa vuosittainen Helsingin Paloheinässä järjestettävän, sadan kilometrin pituisen Masokistin Unelman. Jotain Laaksosen palautumiskyvystä kertoo, että hän juoksi maratonilla parhaan aikansa 3.17 vain viikko satasen jälkeen. Ikimuistoinen oli myös vuoden 2005 Paavo Nurmi Marathon Turussa. Laaksonen tunsi matkan aikana heikotusta, mutta selvisi kuitenkin maaliin kalpeana kuin haamu. Heikotuksen syyksi paljastuivat lomareissulla hankitut salmonella ja keuhkokuume, jotka veivät miehen sairaalahoitoon.
Laaksosen mieleen jäi takavuosilta myös se hetki, kun liikennevalvonta pysäytti hänet yöllä ja poliisi ihmetteli kuskin märkiä vaatteita ja tiikeribalsamin hajua. Kun Laaksonen kertoi juuri kilpailleensa Suomi-Juoksussa 100 kilometriä yhtenä lenkkinä räntäsateessa, oli poliisi ensin hiljaa, ja sen jälkeen ilmoitti arvostavansa suoritusta. Nämä ovat muutamia esimerkkejä Laaksosen värikkäistä muisteluista juoksuajoiltaan.
Viimeisen maratoninsa Laaksonen juoksi vuonna 2007. Nykyään hän harjoittelee edelleen säännöllisesti lajeinaan muun muassa spinning, uinti ja taekwondo. Vanhasta muistista hän otteli taekwondossa vielä 2014 kansainvälisissä kisoissa Helsinki Openissa yleisen sarjan pronssia ja viime vuonna SM-pronssia. Laaksonen hymyilee, että kansallisissa kisoissa on joskus kilpailijoita, joiden valmentajia vastaan hän otteli jo 30 vuotta sitten. Juoksua kohtaan hän ei tunne enää kunnianhimoa, tavoitteet tulivat jo saavutettua. Juoksumuistojaan hän sen sijaan kertoo tiedemiehen tarkkuudella, johon sekoittuu edelleen ilmiselvästi innostus menneiden vuosien taaksejääneisiin kilometreihin.
Kuvatekstit:
Laaksonen juoksemassa 100 kilometrin pituista Masokistin Unelmaa Helsingin Paloheinässä vuonna 2004.
Kuva vuodelta 2015, edellisenä vuonna Laaksonen otti pronssia ottelussa taekwondon Helsinki Openissa.